yksi ylistys kerralla

Kriitikot kautta maailman ovat kilvoitelleet perustellessaan kohuelokuva ”Da Vinci-koodia” maanrakoon. Ei niin paljon huonoa, ettei jotain hyvääkin. Yritämme nyt elokuvaa katsomatta löytää teoksesta hyviä puolia:

Yksikään elkokuva, jota edes vahingoniloisesti mainitaan montyphytoneihin rinnastettavana tahattoman huumorin malliesimerkkinä, ei voi olla täydellinen floppi.

Elokuva, jossa perusamerikkalainen Tom Hanks ratkaisee yksin koko länsieurooppalaisen sivistyksen salatut merkitykset ja pelastaa Ranskan kaunis nainen vierellään, ase kädessä rikollisia jahdaten ja solmio suorassa, on osoitus USA:n ylivoimaisesta älyllisyydestä.

Kaikkein parasta Da Vinci koodissa on se, että se rohkaissee tulevaisuuden elokuvantekijöitä, eritoten tuottajia, rahoittajia ja käsikirjoittajia tarttumaan aiheisiin, joista jo ennakkoon voi nähdä: ”ei tosta mitään kunnon leffaa tuu..” Jääräpäinen usko heppoisiin ideoihin tuottaa aikojen saatossa Taidetta. Ellei suurta, niin vaikka sitten ihan pikkuriikkistä, mutta Taidetta kuitenkin.

Massakulttuurin kuluttajille elokuva on turvallinen. Hieman katolisen kirkon nostama kohu siinä jännittää, mutta tuote ui mukavasti hampurilaisten, kokiksen, popcornien ja listamusan joukkoon. Se vahvistaa epävarman kuluttajayksilön yhteenkuuluvutta suureen, keskinkertaiseen enemmistöön.