Tarinata (kappale kerrallaan)
Oli keskimääräisen tavanomainen kevätpäivä. Yksinkertaisella, hieman hitaalla mieshahmolla kävi hiljakseen mielessä, että pitäisi varmaankin olla jotenkin varuillaan, koska jotain alkoi olla tapahtumassa. Vaan mitä? Sitä ei mieshahmo vielä tiennyt. Kevätpäivä eteni verkalleen niin että ensin tuli lenseä iltapäivä ja sen jälkeen hieman kipakka pakkasilta.
"Voisiko tämä kaikki, äkilliset säätilamuutokset, jäätiköiden sulamiset sun muut, olla merkki siitä, että maailmanloppu on vihdoin tulossa", tuumaili mies mies potkien syrjään sohjoisia, jäätyviä lumikokkareita. "Talonmies Taavitsainenhan sanoi että avaruudesta syöksyy meitä kohti miljardikertaisella valonnopeudella tunnetun maailmankaikkeuden kokoinen musta aukko, joka pistää pots-lojoo siloseks kaiken. Ihan turha räpiköidä vastaan... siinä Taavitsaisessa on aina ollu tietäjän vikaa. Taidan mennä ostamaan viinaa..." Räväkän lähtöaskeleen seurauksena mieheltä putosi niille jalansijoille suht kookas purkillinen arsenikkia, muutama syanidikapseli, kuudestilaukeava, hiirennakki, perhoskokoelman neulavalikoima, postimerkkejä, pari muumioitunutta sammakkoa ja öljyn tahrima mopedin kaasutin.
Mies jätti tavarat niille sijoilleen, potkiskeli niitä hetken aikaa ja otti sitten sammakkomuumiot ja maisteli niitä alahuuli pitkällään imeskellen. Ja nyt sitä viinaa! "Ostan kuusi pulloa kossua, seitsemän pulloa vodkaan ja yhden pienen, ns. Sisu-Vineton!" hihkaisi hän laimeasti ja lähti hieman jalat säksättäen kulkemaan kohti viinakauppaa. Ovella oli toistakymmentä metriä pitkä jono, jonka viimeisenä näkyikin olevan talonmies Taavitsainen. Siispä, tervehtimään häntä! Mies lähestyi talonmies Taavitsaista vasemmalle kaartaen, jollain tapaa kuin vältellen heidän kohtaamistaan. Talonmiehellä oli omituinen katse...
Taavitsainen heilautti kädellään tervehdyksen merkiksi. Hänen äänensä kuului ohuena, kuin ontoksi lahonneen puun sisältä:
-Viinakauppaan on tullut erikoistoimitus Vinettoa ja Sorbusta. Kun käyt tuolla kulman takana Veripalvelussa luovuttamassa kuusi litraa verta, saat tällasen kupongin, joka oikeuttaa päivittäiseen kahdenkymmenen litran vinetto- tai soppa-annokseen. Näin tekijämiehenä uskallan luvata, että tähän tarjoukseen kannattaa tarttua.
-Mutta kun mulla on... tuota... se semmonen H. I. V.... ja ajattelin ostaa kirkkaitaväkeviä, yritti mies vältellä talkkarin ehdotusta.
-Sitä paremmalla syyllä! Hiv-verellä saa sikspäksin kosanderia kyytipojiks, jupisi Taavitsainen suutaan maiskutellen. Mies suuntasi veripalveluun.
-Luovutan 24 litraa verta ja saan siis 80 litraa päivässä Vinettoa! Ja koska vereni on varmasti HIV-positiivista, otan vielä kosanderit!
-Sehän passaa! Pannaan paksut letkut rintaan, käsiin ja jalkoihin ja kaikkein paksuin pippeliin ja sitten ei kun imemään!
-Kivaa, sanoi mies ja letkut asennettiin. Imukone pärähti käymään ja miehen selkä köyristyi sängylle. Hän huusi ääneen: Iihanaa, iihanaa ja kävi kasvoiltaan aivan valkeiksi. Alahuuli työntyi esiin polvitaipeesta, ylähuuli imeytyi persposkeen ja säärikarvat kiertyivät kiharoille. Ja nyt oli imetty vasta kymmenen litraa...
"Jo nyt taas on yks vitun saatana", ärjyi luovutustapahtumaa tarkkailuhuoneessa seuraava Vanja-Adolf Gotler. Aluksi hän oli katsellut monitoriin leppoisasti hekotellen, mutta säärikarvojen kiertyminen enteili jotain hallitsematonta. Kuin paarmaa tappaakseen hän läimäytti "emergency only" katkaisijaa ja karjaisi käskyn sisäpuhelimeen: "Heinolan sauna!" Luovutusyksikkö alkoi välittömästi siirtyä kohti paksujen verhojen takaista tilaa, missä odotti +150 celstiusastetta ja viiden litran minuuttinopeudella vettä tulikuumille kiville.
Saunaan siis mentiin ja juotiin sielllä hillittömästi viinaa. Vanja-Adolf ei kuitenkaan hikoillut, koska hänellä oli todettu ns. kuivetustauti. Taavitsainen kurmotti omituisesti ja mies oli jotenkin
ihmeellisellä tavalla etukyyryssä, kuin odottaen iskua taivaalta. Sitä ei kuitenkaan tullut, vaan tulipahan vain iso yskös, joka liimautui Taavitsaisen vasemmanpuoleiseen nänniin äärimmäisen kiinteästi. Taavitsainen kysäisi Vanja-Adolfilta: "Mittee työ aena vehtoatto?" Vanja-Adolf ei vastannut, vaan kaiveli pitkin keltaisin kynsin hilseilevää ihoaan. Sanoi sitten: "Minä en vehtoa, entäs työ?" Adolf oli nyt aika tukevasti humalassa eikå vastannut mitään...
Käveltiin järvenrantaa reunustavaa hietikkoa. Adolf, Vanja-Aatu, Vinettomies, Taavitsainen ja ensinmainitun orja, Habari-Jaakko Hatari Toivo, Eino tai Viljo. Järvi oli peilityven, jostain kuului juhannuskokon kolinaa ja grillaamisen ääniä. Järvessä istui lehmä. Hievahtamatta paikallaan. "Istuva lehmä järvessä tarkoittaa sitä, että vesi on puhdas ja kalat voivat hyvin", se oli Taavitsainen - kukaan muu ei noin latteaa läppää keksisi. Tai eihän tuosta Jaakko-Toivo-Eino tai Viljosta voi tietää. Oudon oloinen honkkeli... ja vielä neekeri. Lehmä mulkaisi hyväksyvästi ja otti kanisterista pitkän kulauksen pirtulla laimennettua etikkasinappia. Hiekkaranta loppui - korkealle kurottavan metsä näytti sulkevan kulkijoilta etenemismahdollisuuden. "Nämä puut ovat kasvaneet tähän viimekesäisen syöksytornadon jälkeen. Myrsky pani kaiken tasaseks, mutta puut kasvavat 15 metriä kuukaudessa...", sanoi Vanja-Adolf ja tunkeutui vesirajassa tiheikköön.
Taavitsainen kävi mietteliääksi ja pohti mielessään että sehän tekee puoli metriä päivässä, mutta kasvavatko ne myös samalla paksuutta? Jaakko-Toivo-Eino tai Viljo pyöritteli vain silmämuniaan ympäri, ylös-alas. Vinettomies oli jo sammunut. Adolf kysäisi Vanjamieheltä: "Hoz stasnii tobak, eller niznivoo vodkat u horatsut?" Vanjamies vastasi että "Njet liebuski, vodkat u izopersies hjoratsut". Vanja mies ei kuitenkaan ollut pettynyt, sillä runsaan verenimennän vuoksi hänellä oli paljon Vinettoa, vieläpä oikein aitoa ja tuhtia, perussuomalaista Sisu-Vinettoa! Ja illalla vedän kunnolls käteen! Siitäpä siis, oikein pitkät siivut! Reippaasti ja ryhdikkäästi humalassa Vinettomies aloitti laulun (tai virren): "Mankeli taivaan lausui näin". Muut kuuntelivat hiljaa, vaivautuneina. Puristeltiin nyrkkejä, kyräiltiin. Taavitsainen vihelsi ohuen, eteerisen suomalaisen kehtolaulun.
Sekalainen seurue eteni vaivalloisesti jumalattomassa viitakossa. Edellä rämpi itseoikeutettuna johtajana Adolf. Hän hoki juuri keksimäänsä laulelmaa: "vodkat ü horazut - vodkat ü horazut - durch für gegen ohne um!" Tätä kuuluvammin kajahteli Vanjamiehen ääni: "Njet liebuski kämmenellee - rivakasti repeisen....!" Taavitsainen vihelteli hiljaa itsekseen mietteliänä "..herttaa sekä helunaa..." Vinettomiehellä pulppusi jostain hyvin syvältä: "Karjuuu Harjun laella... viisas... erittäinkin perussuomalainen Sisu-Vinetto!" Jaakko-Toivo-Eino-Viljo liikuskeli sukkelaan milloin toisten edessä milloin takana tai sivuilla hyräillen liikkeidensä rytmissä: "Huuaa-kotti hottentotti viidakossa asustaa... huuakotti mamusetä apinoitaan paimentaa..." Hyvillä mielin laulellen saavuttiin korkean hirsiseinän äärelle.
Korkea hirsiseinä oli siis aivan hirveän korkea, siis aivan jumalattoman korkea! Se jatkui aivan loputtomiin ylöspäin. Miehet katselivat sitä kunnioituksesta täristen. Jaakko-Toivo-Eino-Viljo hyräili jotain tuntematonta rekiviisua. Miehiltä pääsi ulos valtavat pierut. Adolf ampaisi pois hirsiseinästä jonnekin jossa oli hiljaista, unenomaista, hämärää. Siellä saattoi olla ja kellotella kuin entiset rengit perunannostotalkoissa. Adolf katosi itseensä, kietoutui itsensä ympärille ja ampui itseään kuvitteellisella haulikolla kuviteltuun jalkaan. Vinettomies vispasi oikeaa jalkaansa ja puhui sekavia...
Oli tavanomaisen kevätpäivän ilta. Yksinkertaisella, hieman hitaalla mieshahmolla kävi vaivihkaa mielessä että nyt on jotakuinkin tyhjä olo. Oli tapahtunut jotain järisyttävää, niin hän käsitti. Uuvuttavan vaelluksen päätteeksi kaksitoista neitsyttä oli imenyt häneltä veret ja aivot pippelin kautta. Sitten seitsemän hurjaa feministiä oli syöny ne neitsyet. Taivas oli auennut - peräseinää myöten. Ja nyt oli jokseenkin yhdentekevä olo. Miten olis, alkaisko vai antaisko olla? Lähtiskö vai jäiskö.? Onko nyt kivaa vai muuten vaan? Antaako paavi minulle anteeksi, jos korkkaan vielä yhden?
Taavitsainen heilautti kädellään kuin irroittaakseen siitä sormet. Hänen äänensä kuului paksuna, kuin vinoksi viilletyn vaivaiskoivun sisältä: -Sielläkö on vaiko eikö ole Carilloa?
Aluksi hän oli katsellut kättään hiljaa muristen, mutta sormien kiertyminen enteili jotain hallitsematonta. Kuin mehiläistä tappaakseen hän läimäytti reisiinsä ja huudahti hilpeästi ulkohuoneeseen: "Keimolan muna!" Luovutusyksikkö alkoi välittömästi siirtyä kohti paksujen lasien takaista silavaa joka oli sijoitettu huomattavan huononhajuisen laardin sisälle viiden litran Mersun punaiselle, keinonahkaiselle takaistuimelle.
Siihen sitten myrkynnielemä myrskynsilmä:
"Minä olen Julian Assasination. Sanon minä Saatana. Sanon minä Perkele! Joka tappaa yhdenkin Mehiläisen, hukutan sen ruotsalaisiin hapansilakoihin! Mädännyt valaanmaksa! Jerikon Muuri! Homer Simpson! Malkaa silmiin ja mesrut perseelle! Jos vielä täällä vielä paskaa uhotaan, revin kaikki kondomit ja tuhoan nokiaosakkeet. Mikko Hirvonen! Hjallis Harkimo! Tarja Halonen! Paavo Jipponen!"
Julian Assasination vetäytyi sitten kuoreensa, oli hiljaa ja hikoili itsekseen. Sekoili yksikseen, omin päin, umpeutui kuoreensa ja käämiytyi itsensä ympärille. Julian latasi itseensä neljä uutta energiakenttää ja hölötti ympärilleen: -"Minä en ole se mitä tarkoitit, vaan minä olen se toinen, jota et tarkoittanut." Sitten Julian jatkoi holtitonta käämiytymistään ja pörisi kuin vanha irstas nakki, joka on jätetty yksin sairaala Mehiläisen pihalle, kuulemaan viimeistä rietasta juttua, joka alkoi sanoin: "Kun minä metsämies maan..."
(Koska tulet taas käymään? Mari tykkäis että tulisit.)
(Kiit os kiitos. Mennee kevväämpään, ehkä kesempään. Aikaisintaan huhtikuu?)
(Tule milloin vain)
"Voisiko tämä kaikki, äkilliset säätilamuutokset, jäätiköiden sulamiset sun muut, olla merkki siitä, että maailmanloppu on vihdoin tulossa", tuumaili mies mies potkien syrjään sohjoisia, jäätyviä lumikokkareita. "Talonmies Taavitsainenhan sanoi että avaruudesta syöksyy meitä kohti miljardikertaisella valonnopeudella tunnetun maailmankaikkeuden kokoinen musta aukko, joka pistää pots-lojoo siloseks kaiken. Ihan turha räpiköidä vastaan... siinä Taavitsaisessa on aina ollu tietäjän vikaa. Taidan mennä ostamaan viinaa..." Räväkän lähtöaskeleen seurauksena mieheltä putosi niille jalansijoille suht kookas purkillinen arsenikkia, muutama syanidikapseli, kuudestilaukeava, hiirennakki, perhoskokoelman neulavalikoima, postimerkkejä, pari muumioitunutta sammakkoa ja öljyn tahrima mopedin kaasutin.
Mies jätti tavarat niille sijoilleen, potkiskeli niitä hetken aikaa ja otti sitten sammakkomuumiot ja maisteli niitä alahuuli pitkällään imeskellen. Ja nyt sitä viinaa! "Ostan kuusi pulloa kossua, seitsemän pulloa vodkaan ja yhden pienen, ns. Sisu-Vineton!" hihkaisi hän laimeasti ja lähti hieman jalat säksättäen kulkemaan kohti viinakauppaa. Ovella oli toistakymmentä metriä pitkä jono, jonka viimeisenä näkyikin olevan talonmies Taavitsainen. Siispä, tervehtimään häntä! Mies lähestyi talonmies Taavitsaista vasemmalle kaartaen, jollain tapaa kuin vältellen heidän kohtaamistaan. Talonmiehellä oli omituinen katse...
Taavitsainen heilautti kädellään tervehdyksen merkiksi. Hänen äänensä kuului ohuena, kuin ontoksi lahonneen puun sisältä:
-Viinakauppaan on tullut erikoistoimitus Vinettoa ja Sorbusta. Kun käyt tuolla kulman takana Veripalvelussa luovuttamassa kuusi litraa verta, saat tällasen kupongin, joka oikeuttaa päivittäiseen kahdenkymmenen litran vinetto- tai soppa-annokseen. Näin tekijämiehenä uskallan luvata, että tähän tarjoukseen kannattaa tarttua.
-Mutta kun mulla on... tuota... se semmonen H. I. V.... ja ajattelin ostaa kirkkaitaväkeviä, yritti mies vältellä talkkarin ehdotusta.
-Sitä paremmalla syyllä! Hiv-verellä saa sikspäksin kosanderia kyytipojiks, jupisi Taavitsainen suutaan maiskutellen. Mies suuntasi veripalveluun.
-Luovutan 24 litraa verta ja saan siis 80 litraa päivässä Vinettoa! Ja koska vereni on varmasti HIV-positiivista, otan vielä kosanderit!
-Sehän passaa! Pannaan paksut letkut rintaan, käsiin ja jalkoihin ja kaikkein paksuin pippeliin ja sitten ei kun imemään!
-Kivaa, sanoi mies ja letkut asennettiin. Imukone pärähti käymään ja miehen selkä köyristyi sängylle. Hän huusi ääneen: Iihanaa, iihanaa ja kävi kasvoiltaan aivan valkeiksi. Alahuuli työntyi esiin polvitaipeesta, ylähuuli imeytyi persposkeen ja säärikarvat kiertyivät kiharoille. Ja nyt oli imetty vasta kymmenen litraa...
"Jo nyt taas on yks vitun saatana", ärjyi luovutustapahtumaa tarkkailuhuoneessa seuraava Vanja-Adolf Gotler. Aluksi hän oli katsellut monitoriin leppoisasti hekotellen, mutta säärikarvojen kiertyminen enteili jotain hallitsematonta. Kuin paarmaa tappaakseen hän läimäytti "emergency only" katkaisijaa ja karjaisi käskyn sisäpuhelimeen: "Heinolan sauna!" Luovutusyksikkö alkoi välittömästi siirtyä kohti paksujen verhojen takaista tilaa, missä odotti +150 celstiusastetta ja viiden litran minuuttinopeudella vettä tulikuumille kiville.
Saunaan siis mentiin ja juotiin sielllä hillittömästi viinaa. Vanja-Adolf ei kuitenkaan hikoillut, koska hänellä oli todettu ns. kuivetustauti. Taavitsainen kurmotti omituisesti ja mies oli jotenkin
ihmeellisellä tavalla etukyyryssä, kuin odottaen iskua taivaalta. Sitä ei kuitenkaan tullut, vaan tulipahan vain iso yskös, joka liimautui Taavitsaisen vasemmanpuoleiseen nänniin äärimmäisen kiinteästi. Taavitsainen kysäisi Vanja-Adolfilta: "Mittee työ aena vehtoatto?" Vanja-Adolf ei vastannut, vaan kaiveli pitkin keltaisin kynsin hilseilevää ihoaan. Sanoi sitten: "Minä en vehtoa, entäs työ?" Adolf oli nyt aika tukevasti humalassa eikå vastannut mitään...
Käveltiin järvenrantaa reunustavaa hietikkoa. Adolf, Vanja-Aatu, Vinettomies, Taavitsainen ja ensinmainitun orja, Habari-Jaakko Hatari Toivo, Eino tai Viljo. Järvi oli peilityven, jostain kuului juhannuskokon kolinaa ja grillaamisen ääniä. Järvessä istui lehmä. Hievahtamatta paikallaan. "Istuva lehmä järvessä tarkoittaa sitä, että vesi on puhdas ja kalat voivat hyvin", se oli Taavitsainen - kukaan muu ei noin latteaa läppää keksisi. Tai eihän tuosta Jaakko-Toivo-Eino tai Viljosta voi tietää. Oudon oloinen honkkeli... ja vielä neekeri. Lehmä mulkaisi hyväksyvästi ja otti kanisterista pitkän kulauksen pirtulla laimennettua etikkasinappia. Hiekkaranta loppui - korkealle kurottavan metsä näytti sulkevan kulkijoilta etenemismahdollisuuden. "Nämä puut ovat kasvaneet tähän viimekesäisen syöksytornadon jälkeen. Myrsky pani kaiken tasaseks, mutta puut kasvavat 15 metriä kuukaudessa...", sanoi Vanja-Adolf ja tunkeutui vesirajassa tiheikköön.
Taavitsainen kävi mietteliääksi ja pohti mielessään että sehän tekee puoli metriä päivässä, mutta kasvavatko ne myös samalla paksuutta? Jaakko-Toivo-Eino tai Viljo pyöritteli vain silmämuniaan ympäri, ylös-alas. Vinettomies oli jo sammunut. Adolf kysäisi Vanjamieheltä: "Hoz stasnii tobak, eller niznivoo vodkat u horatsut?" Vanjamies vastasi että "Njet liebuski, vodkat u izopersies hjoratsut". Vanja mies ei kuitenkaan ollut pettynyt, sillä runsaan verenimennän vuoksi hänellä oli paljon Vinettoa, vieläpä oikein aitoa ja tuhtia, perussuomalaista Sisu-Vinettoa! Ja illalla vedän kunnolls käteen! Siitäpä siis, oikein pitkät siivut! Reippaasti ja ryhdikkäästi humalassa Vinettomies aloitti laulun (tai virren): "Mankeli taivaan lausui näin". Muut kuuntelivat hiljaa, vaivautuneina. Puristeltiin nyrkkejä, kyräiltiin. Taavitsainen vihelsi ohuen, eteerisen suomalaisen kehtolaulun.
Sekalainen seurue eteni vaivalloisesti jumalattomassa viitakossa. Edellä rämpi itseoikeutettuna johtajana Adolf. Hän hoki juuri keksimäänsä laulelmaa: "vodkat ü horazut - vodkat ü horazut - durch für gegen ohne um!" Tätä kuuluvammin kajahteli Vanjamiehen ääni: "Njet liebuski kämmenellee - rivakasti repeisen....!" Taavitsainen vihelteli hiljaa itsekseen mietteliänä "..herttaa sekä helunaa..." Vinettomiehellä pulppusi jostain hyvin syvältä: "Karjuuu Harjun laella... viisas... erittäinkin perussuomalainen Sisu-Vinetto!" Jaakko-Toivo-Eino-Viljo liikuskeli sukkelaan milloin toisten edessä milloin takana tai sivuilla hyräillen liikkeidensä rytmissä: "Huuaa-kotti hottentotti viidakossa asustaa... huuakotti mamusetä apinoitaan paimentaa..." Hyvillä mielin laulellen saavuttiin korkean hirsiseinän äärelle.
Korkea hirsiseinä oli siis aivan hirveän korkea, siis aivan jumalattoman korkea! Se jatkui aivan loputtomiin ylöspäin. Miehet katselivat sitä kunnioituksesta täristen. Jaakko-Toivo-Eino-Viljo hyräili jotain tuntematonta rekiviisua. Miehiltä pääsi ulos valtavat pierut. Adolf ampaisi pois hirsiseinästä jonnekin jossa oli hiljaista, unenomaista, hämärää. Siellä saattoi olla ja kellotella kuin entiset rengit perunannostotalkoissa. Adolf katosi itseensä, kietoutui itsensä ympärille ja ampui itseään kuvitteellisella haulikolla kuviteltuun jalkaan. Vinettomies vispasi oikeaa jalkaansa ja puhui sekavia...
Oli tavanomaisen kevätpäivän ilta. Yksinkertaisella, hieman hitaalla mieshahmolla kävi vaivihkaa mielessä että nyt on jotakuinkin tyhjä olo. Oli tapahtunut jotain järisyttävää, niin hän käsitti. Uuvuttavan vaelluksen päätteeksi kaksitoista neitsyttä oli imenyt häneltä veret ja aivot pippelin kautta. Sitten seitsemän hurjaa feministiä oli syöny ne neitsyet. Taivas oli auennut - peräseinää myöten. Ja nyt oli jokseenkin yhdentekevä olo. Miten olis, alkaisko vai antaisko olla? Lähtiskö vai jäiskö.? Onko nyt kivaa vai muuten vaan? Antaako paavi minulle anteeksi, jos korkkaan vielä yhden?
Taavitsainen heilautti kädellään kuin irroittaakseen siitä sormet. Hänen äänensä kuului paksuna, kuin vinoksi viilletyn vaivaiskoivun sisältä: -Sielläkö on vaiko eikö ole Carilloa?
Aluksi hän oli katsellut kättään hiljaa muristen, mutta sormien kiertyminen enteili jotain hallitsematonta. Kuin mehiläistä tappaakseen hän läimäytti reisiinsä ja huudahti hilpeästi ulkohuoneeseen: "Keimolan muna!" Luovutusyksikkö alkoi välittömästi siirtyä kohti paksujen lasien takaista silavaa joka oli sijoitettu huomattavan huononhajuisen laardin sisälle viiden litran Mersun punaiselle, keinonahkaiselle takaistuimelle.
Siihen sitten myrkynnielemä myrskynsilmä:
"Minä olen Julian Assasination. Sanon minä Saatana. Sanon minä Perkele! Joka tappaa yhdenkin Mehiläisen, hukutan sen ruotsalaisiin hapansilakoihin! Mädännyt valaanmaksa! Jerikon Muuri! Homer Simpson! Malkaa silmiin ja mesrut perseelle! Jos vielä täällä vielä paskaa uhotaan, revin kaikki kondomit ja tuhoan nokiaosakkeet. Mikko Hirvonen! Hjallis Harkimo! Tarja Halonen! Paavo Jipponen!"
Julian Assasination vetäytyi sitten kuoreensa, oli hiljaa ja hikoili itsekseen. Sekoili yksikseen, omin päin, umpeutui kuoreensa ja käämiytyi itsensä ympärille. Julian latasi itseensä neljä uutta energiakenttää ja hölötti ympärilleen: -"Minä en ole se mitä tarkoitit, vaan minä olen se toinen, jota et tarkoittanut." Sitten Julian jatkoi holtitonta käämiytymistään ja pörisi kuin vanha irstas nakki, joka on jätetty yksin sairaala Mehiläisen pihalle, kuulemaan viimeistä rietasta juttua, joka alkoi sanoin: "Kun minä metsämies maan..."
(Koska tulet taas käymään? Mari tykkäis että tulisit.)
(Kiit os kiitos. Mennee kevväämpään, ehkä kesempään. Aikaisintaan huhtikuu?)
(Tule milloin vain)
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home