Koneen ääni

Erääseen verrattain suurikokoiseen puuhun oli tehty valtava kone. Se puu oli niin korkea että sen latva hipoi taivaan lakea ja sen juuret imivät ravinteita syältä syvältä maaperän uumenista - syvemmältä kuin yksikään muu kasvi oli konsanaan juuriansa ulottanut.

Kun tuohon mammuttipetäjään - vai liekö ollut punapuu, seetri tahi tammi - sijoitettu kone aamuisin käynnistyi, kuului siitä monenlaisia ääniä. Useimmat äänistä olivat ihmiskielellä jäljittelemättömiä: Niin lukuisia r- ja s-äänteitä ei ole ihmiskunnan historian sivu julki lausuttu ja virallisiin kielioppeihin hyväksytty kuin mitä kone käynnistymisääninään ilmoille päästi. Ja näiden äänteiden lisäksi kuului myös viljalti vihellyksenomaisia pihahduksia, jos kohta myös tukahduteun nielaisun kaltaisia onomatopoeetteja.

Kun vielä ottaa huomioon vaihtelevilla voimakkuuksilla puun oksiin ja koneen osiin kohdistuneet ilmavirtaukset, voi rauhallisin mielin - käyrävartisesta piipusta muutamat henkoset vetäisten - todeta, etteivät koneesta ja puusta lähtevät aamuäänet koskaan olleet ennakolta arvattavissa.

Sensijaan toimintansa vakiinnuttaneen koneen käyntiääni oli kaikille tuttu ja tasainen hurina. Iltaisin, työpäivän päätteeksi, kone kuittaantui sammuksiin sanoen vähän kuin nolona häpeissään ja tekemisiään väheksyen:

"Naks."