Sierainkarvat (kolme sanaa kerralla)

Urmaksella oli sierainkarvoissaan satiaisenistuttava kepeä entry. Entry liukui karvoissa vaivattomasti kunnes sen takaa tuleva kevyehkö, lievästi hienhajuinen pienoisentry, joka kommenteista päätellen tunsi Urmaksen anopin, kaatoi päälle tahmeaa, hiostavaa töhnää ja katosi jonnekin aluskasvillisuuteen.

Urmaksen sierainkarvoissa hiostui. Anoppi avasi ikkunan. Siellä näkyi sieni. Kolmiulotteinen, radioaktiivinen, valmistettu Filippineillä tai jossain ymmärryksen rajamailla. Katossa liikkui hitaasti jokin varhaiskypsä kvasari rytmikkäästi hinkaten kohti tahmeaa...

Pienoisentry oli pysähtynyt sierainkarvojen välillä olevaan, vain toiselta puolelta avonaiseen huulihalkioon jossa lotossa hävinnyt työtön ns. "Sika-Kyösti" majaili. Sen päivä oli vaneritehtaalla päättymässä kun Alasajo! Ulomarssi! Agitatsiooni!

Urmaksen sierainkarvat värähtelivät, väristivät ja - väräjäilivät. Karvoissa tuntui jokin ikään kuin etäisesti kova, mutta kuitenkin, jostain ihmeen syystä sisältä lievästi pehmeä jouluinen odotus. Saattaa olla että ns. "Sika-Kyöstin" työttömyyteen vaikutti ratkaisevasti juuri ne sierainkarvat, joihin sienistä irronnut tahmea liimamainen aine imeytyi.

Etääntyneen kvasarin myötä Urmaksen niskaharjakset unohdettiin. Vasta kun kvasari oli kääntynyt ja herännyt, päästiin itse asiaan: hiostuneen postauksen tuulettamiseen. Naapurin karannesta, sinkeäkarvaisesta pikkupossusta tehtiin myös käännynnäinen. Possun vatsaonteloon asennettiin vienankarjalaisista verenseisautusloitsuista punottu pienenpieni koivuntuohirusetti. Possua lounaaseen, possua kaakkoon.

Urmas pieraisi hyvin ja tuuletti reippaanpuoleisesti. Pierusta jäi kelmeä... siisniinku ikäänkuin sellanen... tota, miten sennytsanois... eehy... öyhtäs... gdän... hitaanpuoleinen, ohuehko jälkimaku.*