torstaina, joulukuuta 15, 2011

Ajan kohtaista

Mä en nyt oikein tiedä, tarttisko esmes siis tohon pressajuttuun takrata yhtikkään sen enempää mitä jo tähän asti on tehty. Toisaalta siisninq tälle ns. persujen mollaamisellekin alkaa tulla jo raja vastaan. Niistä vois lopputulemana kuitata jotain siihen tyyliin, että ovat erinomaisia ja tositärkeitä olemassa. Heidän suuri roolinsa nykypäivän suomessa on olla merkkinä demokratian ( tai kuten kyynispainotteiset AA siantuntijat sanovat: demokratian vajeen) toteutumisesta. Näitä ilmaantuu aina tavan takaa. Sotien jälkeen oli Ernesti Hentunen, me 50 -luvulla syntyneet muistamme Veikko Vennamon ja poikansa Pekan parhaat hetket. Sanottaisko niin, että EU järjestää leivän ja perussuomalaiset tuo sen tärkeän höystön, Sirkushuvit. Näillä mennään.


En katsonut eilistä maikkarin pressatenttiä enkä katso muitakaan väittelyjä; Jos äänestämässä käyn, ääänestä joko jotakin paavoa tai vaihtoehtoisesti naista. Lukija itse päätelköön kuka varsinaisten naisten lisäks mahtaa olla eniten neiti, niinistö, haavisto vai soini. Laitan tähän mielestäni säälittävän, mutta toivoakseni myös osittaisesti hupaisan piirroshahmon kyytipohjalliseksi. Meinaan, että loppuvuoden pimeys nujerretaan hulvattomilla kuvituksilla.