Kuusi sanaa kerrallaan

Minusta on aivan erinomaisen hienoa, että on vielä kärpäsiä, jotka ylläpitävät luonnon kiertokululle aivan välttämätöntä aineen ja tuonpuoleisen välistä salaliittoa, josta on suurta iloa ja ajoittain myös sietämätöntä kiusaantumisen kyllästämää piinaa, kun päädytään hämärään ja tunkkaiseen kammioon, jossa mädäntymisen oma-aloitteinen sääteleminen lienee aniharvoin niin yhdentekevää, kuin se näissä epäinhimillisissä olosuhteissa vain voi olla. Mutta se kosketuspinta todellisuuteen? Se on kadonnut kuin hohtimet sepän kädestä susia väistellessä.

"Ripaskaa", luonnehti paikallisradio koe-eläinten liikkumistapaa kammiossa. Sanomalehdissä taas ounasteltiin lokakuisten kärpästen tietävän suosiollisia säitä tammi-helmikuussa vuonna 3013. Hannu Karpon näkemys jumittuneen liikenteen laukaisemisesta tykistökeskityksellä ei kiinnostanut edes syrjäisimmällä suoseudulla hourailevaa kuuromykkäsokeaa dementikkoakaan. Häntä kiinnostivat ainoastaan perunan patogeeniset infektiot, jotka aktivoituivat itämisvaiheen jälkeen siinä kemiallisessa prosessissa, joka sai alkunsa kärpästen kuljettamien entsyymien kasvattamassa akuutisti kumuloituvassa naaraskanin sisäeritystiehyiden streptokokkikannassa, josta Tommi Läntinen lauloi kappaleessaan "Vitut ja muut kansanomaiset nimitykset naisten sukupuolielimistä".*