Kuutamokalastusta (kappale kerrallaan)
Viljon uistin ui syvällä. Oli kaunis kuutamo ja Viljolla oli hyvä mieli. Häntä alkoi laulattamaan. Mieleen tuli kuitenkin vain vanhoja rekiviisuja ja rivoja ralleja ja se vähän Viljoa harmitti. Hän olisi halunnut laulaa jotain kaunista, balladinomaista ja ohuen tunnelmallista, hyräilevän syvämietteistä sävelmää...
Niinpä hän sitten, vain hyvin ohuen siivun itsetislaamaansa hyvänolonroppia otettuaan antoi vanhan kunnon kalastuslaulun purkautua ilmoille. Aluksi tuo erään sotilasmarssin poljennolla ja sävelellä kulkeva ralli viipyili Viljon huulilla arasti arvaillen kuin kesäaamuinen kaste väistyy viipyillen auringon noustessa, mutta lopulta hyräily voimistui ja sanatkin tulvivat tanakkana jöötinä: "...piianpillun karvat! Niin karkeat, niin harvat!..." Viimeistään tässä vaiheessa oli selvää, ettei uistimeen mitään pintataimenia nappasi. Syvälä, tosi syvältä oli nyt pyynti...
Siellä, synkimmässä syvänteessä, odotti valtava, kerälle kiertynyt Made. Valtavia leukojaan auki ja kiinni lonksutellen ja suurta limaista ruhoaan nytkytellen se hamusi kohti uistinta. Sen alaleuka lonksahti aivan avoimeksi ja se syöksyi nyt kohti uistinta...
Juuri ennen kuin öinen syvätärppi nappasi, Viljo sytytti käyrävartisen, vetäisi muutamat muhevat savut. Ottipa napanterit kirkastettuakin. Muisteli hyräillen nuoruusvuosien heiloistaan muuatta Impä, jonka kanssa tuli eräskin heinälato pakatuksi paremmin kuin hyvin. Vieno hyräily repesi jälleen lauluksi: "...Impimpä letti oli nutturalla, saparolle kiverästi solmittu, vaan reisien liukas kiitorata... dittulan...dippadi...dipa-dapa dut-tunt-ttu..."
Mateen syöksy pysähtyi kuin seinään. Se kauhistui ylhäältä kuulemaansa synkeää, epävireistä mölinää ja jäi paikoilleen. Sen isoa ja jotenkin epämuotoista pätä särki ja siellä kiersivät oudot mielikuvat: made näki sielunsa silmillä olevansa ikään kuin suuressa, lieriönmuotoisessa teräsaltaassa. Sen silmäkulmasta tirahti ulos pieni ja erittäin suolainen kyynel... made tunsi juuri tällä, nimenomaisella hetkellä koko elämänsä pettäneen hänet.
Tähän nimenomaisen herkkään hetkeen jostain syvääkin syvemmältä kohosi jotain, joka nappasi valtavankokoisen mateen hiukopalakseen. Uistin sitä kiinnostanut pätkääkään, mutta Viljon aloittama uusi sävel oli kerrassaan viehkeä. Viljo oli ehtinyt tyhjentää jo koko eväspullon. Siispä uuteen lauluun täysillïä. Aiheuttamansa metakka, joka herätti rantamökkiläiset vauvasta vaariin, muodostui holtittomasta meuhkaamisesta veneessä, itkunsekaisesta hoilaamisesta, jonka sanojen mukaan mies olisi mielellään antanut naiselle, mutta kun oli "...niin saatanan juovuksissa, kylkiluita poikki ja silmä mustaksi muurautunut..."
Viljo tunsi olonsa suunnattoman onnelliseksi ja kovensi ääntään, karjuen lopulta suu selälään aina vain rivompia lauluja. Hän aisti selkärangassaan kuinka tämä herkkä hetki ja kaunis maisema vaativat, suorastaan edellyttivät hänen jyreää ja irstasta panostaan. Mökkiläiset eivät voineet edes keskustella rannoillaan, niin hirveä ja rujo metakka järveltä hyökyi heidän ylitseen. Sitten Viljon uistinta lähestyi kovasta metelistä viehkoontunut, hieman ujo naarassärki...
Kokonsa, 12,8 metriä pituutta ja kolme ja puoli tonnia painoa, puolesta särki oli sangen vaikuttava ilmestys. Eikä ainoastaan sen takia, että se söi kaiken tielleen osuneen. Juuri kun Viljon aiheuttamaa meteliä suivaantunut mökkiläisten venesaattue lähestyi Viljoa, joka makasi selällään veneensä pohjalla ja jonka lauluäänen rinnalla järeämpikin sumusireeni olisi hyttysen ininää, uistimen nielaissut särki nousi pintaan.
Särki katseli rakastavilla kalansilmillään Viljoa ja lähestyi tätä kutuasennossa, pää ja yläruumis vaahtopäisten aaltojen ympäröiminä. Se maiskutteli suutaan ja pullisti kiduskannet avoimiksi. Nyt se oli aivan Viljon vieressä ja ihaili tämän majesteetillista olemusta. Viljo karjui, kirosi ja huusi ja mäkäräisparvi valmistautui hyökkäykseen. Mäkäräisille Viljo oli uhka, tieltä raivattava hirveä peto.
Jotakuinkin sekavien vaiheiden jälkeen tilanne kuin notkeasti tasaantui. Kenties pahinta oli se, että Viljo havahtui valveille rantakalliolla kirkkaan auringonvalon kuumottaessa kovasti kohmeloista ja aivan kuin tuhansien ampiaisten turvottamaa päätä ja otsaa. "...hetkinen... ummmh... vene tuossa... onki ja uistin, airot ja mela veneessä... ittekin oon tallessa.. ihanku mun suulla ois ... raakaa kalaa... muta maistuu..." Kun kallionpoukamassa onkiva pojanjolopero huomasi Viljon virkoavan, jätti se onkensa ja juosten likeisen vapaa-ajanasunnon suuntaan: "Daddy, daddy. The drunken bastard is awake!"
Sillä välin särki oli lopsaissut mäkäräiset kitaansa. Viljo käääntyi hitaasti ja näki särjen valtavan pään ja tunsi sen kuuman hengityksen. Jalkapallon kokoiset kalansilmät katselivat häntä viettelevästi. Viljoa huimasi ja suuhun tulvi valtava, sitkeä oksennus joka purkaantui kauhealla pamauksella särjen naamaan. Särki oli nyt entistäkin rakastuneempi saatuaan ylkältä upean kielisuudelmaan... se otti Viljon pään kokonaan suuhunsa ja lutkutti sitä kuin tikkukaramelliä...
Mökillejuosseen pikkupojan isä, Olle Weider - Ruotsin hovin kuntosalilta, suuntasi mökin nurkalla päättäväisesti singon kohti iljettävännäköistä särkeä. Laukaus kajahti. Ammuksena ollut Siperian roudasta esille tongittu mammutin munuainen upposi lossahtaen särkikalan poskeen. Ammus hajotti Viljoon osuessaan kaiken rintalastasta ylöspäin. Kliimaksi oli täydellinen: Viljon viimeisiksi ajatuksiksi jäikin: "Jop jop... jopas jot..."
Olle Weider oli tästä osumasta vähän hiivatin iloinen. Hän lauleskeli pohjoisruootsalaisia rekiviisuja ja latasi maissipiippuunsa tymäkän ja eräällä tavalla kierteisen imelän tupakka-annoksen. Sitä imiessään hän huomasi edessään varsin pienen, mutta kuitenkin suuremman kuin aivan pienen munuaisen. Mistähän se oli siihen tullut?
Koska Olle Weider oli syntyperäinen ruotsalainen, puki hän ajatuksensa kutakuinkin seuraavasti: "Vem i helvete ska jag erbjuda den här fascinerande njuren!" Saapui siihen sitten perheen pakistanilaissyntyinen ottolapsi Aziz-Islamabad, joka riikinsvenssonia ymmärtämättömänä tulkitsi ajatuksiaan eräänlaisella englannilla: "Pervez hookin' big shit fish outtaf ness just with that kidni, gimme that now, rupia-bhutto!"
Olle Weider ilahtui ottolapsen innokkuudesta ja ymmärsi tämän puheen niin että hänen pitäisi antaa heidän välissään oleva munuainen tuolle pakistanilaisille - mutta tästähään ei tietenkään ollut kysymys. Olle katseli maireasti Aziz-Islamabadia, nosti etusormensa pystyyn ja sanoi kantavalla äänellä: "No!". Aziz ilahtui, tarjosi kättä ja kaupat sovittiin, eivät tosin sellaiset kuin asiayhteydestä voisi kuvitella...
Millaisista kaupoista oikeasti oli loppujen lopuksi kyse, selvinnee jossain tuonnempana tarinan edetessä. On myös paljon mahdollista, ettei mitään perinpohjaista taustakartoitusta koetakaan aiheelliseksi tehdä. Pojan epämääräisestä toskelluksesta ilmeni se, että rantavesi oli muuttumassa paksuksi kiisselimäiseksi velliksi ja oli nassikka mieltä että kun nyt saisi isot räpylät, voisi mennä kävelemään vetten päälle. Munuaisen lisäksi toimitukseen tarvittaisiin myös keskimääräistä kookkaampi ja kovettuneempi maksaa.
Yllättäen hyvin kovettunut ja kookas maksa löytyikin! Se oli ovelasti kätketty rantakaislikkoon. Ja nyt, kun munuaisia ja maksoja oli, Aziz oli hvyvin, hyvin polleana ilmoittaessaan: "Olen nyt tämän ja tunnetun maailman kovamaksaisin ja kovamunuaisin mies ja nyt puhutaan tämän kaupan ehdoista... ", Sitten Olle piteli vatsapeitteensä oikeaa puolta; joko häntä tavattomasi pieretti tai suuhun oli tulemassa valtava, happamentynkeä oksennus. Valinta kohdistui jälkimmäiseen...
Mutta nyt ei ollut aikaa herkutella vatsan sisällön saati minkäänlaatuisten eritteiden purkautumisella. Hengettömäksi ammuttu särki oli näköjään saanut evät alleen ja lähestyi uhkaavasti, kuinkas muuten... sentti kerralaan... viisi senttiä... Maksa ja munuainen piti nyt viipymättä viipaloida ja sommitella lisähöystöjen ja marinadien kera vuokaan ja laittaa uuniin.
Aziz ja Olle touhusivat yhdessä maukasta ruokaa tehden ja seurasivat silmäkulmistaan särjen yhä hidastuvaa etenemistä. Nyt se näytti jotenkin pysähtyneen paikoilleen. Maksasta ja munuaisista tuli herkullinen patee. Höystöinä oli valkosipulia, tavallista sipulia, punasipulia ja sipulinkuorta. Aziz maistoi ja piti maistamastaan ruoasta, Olle sensijaan oli kalpea kuin vastaliotettu valkoinen pussilakana.
*
Niinpä hän sitten, vain hyvin ohuen siivun itsetislaamaansa hyvänolonroppia otettuaan antoi vanhan kunnon kalastuslaulun purkautua ilmoille. Aluksi tuo erään sotilasmarssin poljennolla ja sävelellä kulkeva ralli viipyili Viljon huulilla arasti arvaillen kuin kesäaamuinen kaste väistyy viipyillen auringon noustessa, mutta lopulta hyräily voimistui ja sanatkin tulvivat tanakkana jöötinä: "...piianpillun karvat! Niin karkeat, niin harvat!..." Viimeistään tässä vaiheessa oli selvää, ettei uistimeen mitään pintataimenia nappasi. Syvälä, tosi syvältä oli nyt pyynti...
Siellä, synkimmässä syvänteessä, odotti valtava, kerälle kiertynyt Made. Valtavia leukojaan auki ja kiinni lonksutellen ja suurta limaista ruhoaan nytkytellen se hamusi kohti uistinta. Sen alaleuka lonksahti aivan avoimeksi ja se syöksyi nyt kohti uistinta...
Juuri ennen kuin öinen syvätärppi nappasi, Viljo sytytti käyrävartisen, vetäisi muutamat muhevat savut. Ottipa napanterit kirkastettuakin. Muisteli hyräillen nuoruusvuosien heiloistaan muuatta Impä, jonka kanssa tuli eräskin heinälato pakatuksi paremmin kuin hyvin. Vieno hyräily repesi jälleen lauluksi: "...Impimpä letti oli nutturalla, saparolle kiverästi solmittu, vaan reisien liukas kiitorata... dittulan...dippadi...dipa-dapa dut-tunt-ttu..."
Mateen syöksy pysähtyi kuin seinään. Se kauhistui ylhäältä kuulemaansa synkeää, epävireistä mölinää ja jäi paikoilleen. Sen isoa ja jotenkin epämuotoista pätä särki ja siellä kiersivät oudot mielikuvat: made näki sielunsa silmillä olevansa ikään kuin suuressa, lieriönmuotoisessa teräsaltaassa. Sen silmäkulmasta tirahti ulos pieni ja erittäin suolainen kyynel... made tunsi juuri tällä, nimenomaisella hetkellä koko elämänsä pettäneen hänet.
Tähän nimenomaisen herkkään hetkeen jostain syvääkin syvemmältä kohosi jotain, joka nappasi valtavankokoisen mateen hiukopalakseen. Uistin sitä kiinnostanut pätkääkään, mutta Viljon aloittama uusi sävel oli kerrassaan viehkeä. Viljo oli ehtinyt tyhjentää jo koko eväspullon. Siispä uuteen lauluun täysillïä. Aiheuttamansa metakka, joka herätti rantamökkiläiset vauvasta vaariin, muodostui holtittomasta meuhkaamisesta veneessä, itkunsekaisesta hoilaamisesta, jonka sanojen mukaan mies olisi mielellään antanut naiselle, mutta kun oli "...niin saatanan juovuksissa, kylkiluita poikki ja silmä mustaksi muurautunut..."
Viljo tunsi olonsa suunnattoman onnelliseksi ja kovensi ääntään, karjuen lopulta suu selälään aina vain rivompia lauluja. Hän aisti selkärangassaan kuinka tämä herkkä hetki ja kaunis maisema vaativat, suorastaan edellyttivät hänen jyreää ja irstasta panostaan. Mökkiläiset eivät voineet edes keskustella rannoillaan, niin hirveä ja rujo metakka järveltä hyökyi heidän ylitseen. Sitten Viljon uistinta lähestyi kovasta metelistä viehkoontunut, hieman ujo naarassärki...
Kokonsa, 12,8 metriä pituutta ja kolme ja puoli tonnia painoa, puolesta särki oli sangen vaikuttava ilmestys. Eikä ainoastaan sen takia, että se söi kaiken tielleen osuneen. Juuri kun Viljon aiheuttamaa meteliä suivaantunut mökkiläisten venesaattue lähestyi Viljoa, joka makasi selällään veneensä pohjalla ja jonka lauluäänen rinnalla järeämpikin sumusireeni olisi hyttysen ininää, uistimen nielaissut särki nousi pintaan.
Särki katseli rakastavilla kalansilmillään Viljoa ja lähestyi tätä kutuasennossa, pää ja yläruumis vaahtopäisten aaltojen ympäröiminä. Se maiskutteli suutaan ja pullisti kiduskannet avoimiksi. Nyt se oli aivan Viljon vieressä ja ihaili tämän majesteetillista olemusta. Viljo karjui, kirosi ja huusi ja mäkäräisparvi valmistautui hyökkäykseen. Mäkäräisille Viljo oli uhka, tieltä raivattava hirveä peto.
Jotakuinkin sekavien vaiheiden jälkeen tilanne kuin notkeasti tasaantui. Kenties pahinta oli se, että Viljo havahtui valveille rantakalliolla kirkkaan auringonvalon kuumottaessa kovasti kohmeloista ja aivan kuin tuhansien ampiaisten turvottamaa päätä ja otsaa. "...hetkinen... ummmh... vene tuossa... onki ja uistin, airot ja mela veneessä... ittekin oon tallessa.. ihanku mun suulla ois ... raakaa kalaa... muta maistuu..." Kun kallionpoukamassa onkiva pojanjolopero huomasi Viljon virkoavan, jätti se onkensa ja juosten likeisen vapaa-ajanasunnon suuntaan: "Daddy, daddy. The drunken bastard is awake!"
Sillä välin särki oli lopsaissut mäkäräiset kitaansa. Viljo käääntyi hitaasti ja näki särjen valtavan pään ja tunsi sen kuuman hengityksen. Jalkapallon kokoiset kalansilmät katselivat häntä viettelevästi. Viljoa huimasi ja suuhun tulvi valtava, sitkeä oksennus joka purkaantui kauhealla pamauksella särjen naamaan. Särki oli nyt entistäkin rakastuneempi saatuaan ylkältä upean kielisuudelmaan... se otti Viljon pään kokonaan suuhunsa ja lutkutti sitä kuin tikkukaramelliä...
Mökillejuosseen pikkupojan isä, Olle Weider - Ruotsin hovin kuntosalilta, suuntasi mökin nurkalla päättäväisesti singon kohti iljettävännäköistä särkeä. Laukaus kajahti. Ammuksena ollut Siperian roudasta esille tongittu mammutin munuainen upposi lossahtaen särkikalan poskeen. Ammus hajotti Viljoon osuessaan kaiken rintalastasta ylöspäin. Kliimaksi oli täydellinen: Viljon viimeisiksi ajatuksiksi jäikin: "Jop jop... jopas jot..."
Olle Weider oli tästä osumasta vähän hiivatin iloinen. Hän lauleskeli pohjoisruootsalaisia rekiviisuja ja latasi maissipiippuunsa tymäkän ja eräällä tavalla kierteisen imelän tupakka-annoksen. Sitä imiessään hän huomasi edessään varsin pienen, mutta kuitenkin suuremman kuin aivan pienen munuaisen. Mistähän se oli siihen tullut?
Koska Olle Weider oli syntyperäinen ruotsalainen, puki hän ajatuksensa kutakuinkin seuraavasti: "Vem i helvete ska jag erbjuda den här fascinerande njuren!" Saapui siihen sitten perheen pakistanilaissyntyinen ottolapsi Aziz-Islamabad, joka riikinsvenssonia ymmärtämättömänä tulkitsi ajatuksiaan eräänlaisella englannilla: "Pervez hookin' big shit fish outtaf ness just with that kidni, gimme that now, rupia-bhutto!"
Olle Weider ilahtui ottolapsen innokkuudesta ja ymmärsi tämän puheen niin että hänen pitäisi antaa heidän välissään oleva munuainen tuolle pakistanilaisille - mutta tästähään ei tietenkään ollut kysymys. Olle katseli maireasti Aziz-Islamabadia, nosti etusormensa pystyyn ja sanoi kantavalla äänellä: "No!". Aziz ilahtui, tarjosi kättä ja kaupat sovittiin, eivät tosin sellaiset kuin asiayhteydestä voisi kuvitella...
Millaisista kaupoista oikeasti oli loppujen lopuksi kyse, selvinnee jossain tuonnempana tarinan edetessä. On myös paljon mahdollista, ettei mitään perinpohjaista taustakartoitusta koetakaan aiheelliseksi tehdä. Pojan epämääräisestä toskelluksesta ilmeni se, että rantavesi oli muuttumassa paksuksi kiisselimäiseksi velliksi ja oli nassikka mieltä että kun nyt saisi isot räpylät, voisi mennä kävelemään vetten päälle. Munuaisen lisäksi toimitukseen tarvittaisiin myös keskimääräistä kookkaampi ja kovettuneempi maksaa.
Yllättäen hyvin kovettunut ja kookas maksa löytyikin! Se oli ovelasti kätketty rantakaislikkoon. Ja nyt, kun munuaisia ja maksoja oli, Aziz oli hvyvin, hyvin polleana ilmoittaessaan: "Olen nyt tämän ja tunnetun maailman kovamaksaisin ja kovamunuaisin mies ja nyt puhutaan tämän kaupan ehdoista... ", Sitten Olle piteli vatsapeitteensä oikeaa puolta; joko häntä tavattomasi pieretti tai suuhun oli tulemassa valtava, happamentynkeä oksennus. Valinta kohdistui jälkimmäiseen...
Mutta nyt ei ollut aikaa herkutella vatsan sisällön saati minkäänlaatuisten eritteiden purkautumisella. Hengettömäksi ammuttu särki oli näköjään saanut evät alleen ja lähestyi uhkaavasti, kuinkas muuten... sentti kerralaan... viisi senttiä... Maksa ja munuainen piti nyt viipymättä viipaloida ja sommitella lisähöystöjen ja marinadien kera vuokaan ja laittaa uuniin.
Aziz ja Olle touhusivat yhdessä maukasta ruokaa tehden ja seurasivat silmäkulmistaan särjen yhä hidastuvaa etenemistä. Nyt se näytti jotenkin pysähtyneen paikoilleen. Maksasta ja munuaisista tuli herkullinen patee. Höystöinä oli valkosipulia, tavallista sipulia, punasipulia ja sipulinkuorta. Aziz maistoi ja piti maistamastaan ruoasta, Olle sensijaan oli kalpea kuin vastaliotettu valkoinen pussilakana.
*
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home