tiistaina, huhtikuuta 05, 2011

Pyöreä levy

Pyöreä levy pyöri hiljaa paikallaan, hieman keinuen ja samettisesti sihisten. Levyssä oli äänilevymäisiä uria, mutta myös säteittäisiä halkeamia, jotka rapsahtelivat ajoittain sihinän kanssa kuin keräten voimia johonkin tulevaan koitokseen.

Pyöreä levy oli lähes musta, mutta sen keskiosassa oli punertava alue, joka näytti silloin tällöin liikahtelevan. Liikahtelu oli dynaamista, pulssimaista ja muistutti äyriäisen kotelosiipien tunkeutumista läheisyydessä olevaan verkkosiipiseen toukkaan.

Pyöreä levy keinui ajoittain kuin aalloilla, leyhyen kuin saarnen tai tammen lehdet pyörteisessä kevättuulessa. Levyn keskiosan liikahtelu tuntui nyt hidastuvan. Sitten se aloitti uuden, oudomman liikesarjan

Pyöreä levy hilasikin nyt itseään hitaasti ylöspäin, kohti jotain jota ei voi sanoin ilmaista, jotain uutta ja tahmeaa materiaa, jossa näkyi olevan oudohkoa liikettä. Levyn hilaaminen päätti erään sanoinkuvaamattoman tavanomaisen jakson maailman kaikkien objektien historiassa.

Pyöreän levyn panos kaikkien objektien historiaan oli toisaalta tavattoman vähäpätöinen mutta toisaalta aivan hirvittävän suurimerkityksellinen. Tuo panos oli kuin pieni ja tiivis ampiaispesä, täynnä sisäkkäisiä, ohuita kerrostumia.