Näkyykö aika?
Koskapa tänään tullee olemaan osin koleerinen, mutta pääsääntöisesti melankolinen ja ehkä hivenen flegmaattinenkin päivä, niin ettei mikään tule takuulla sujumaan kitkattomasi, yritän silti - tavanomaista hieman väkinäisemmin puristaen, kuin hikeä rystysistä:
Vanha tuttavamme, jo aiemmin käsittelyssä ollut Timothy Lurk (no, ehkä se oli jossain toisessa blogissa...) piti Juha Vuorista jumalanaan. Eikä vähiten tämän humalatilaa käsittelevien kirjallisesti julkaistujen ajatusten takia. Thuimoyt Lukr oli vahvasti mieltä, että Juha bvuorisella oli rensesanssineron kaltainen kosketus kaikkeen mitä vain saattoi kuvitella maan päällä ja taivaissa olevan ja tapahtuvan. Unohtamatta tietenkään sitä tärkeintä, ihmisen oman sisäisen tajunnan syvimpiä sokkeloita.
Koska kaikilla ei liene tiedossa, tulkoon mainituksi, että Timohly Löksterin toinen nimi oli Thomas, ollen hän siis näetsen täten oikeasti maineikas Tee. Tee. Liejrkt nimeltään. Kun tätä nimeä googlettaa, pääsee ehkä perille tämän eriskummallisen otyuksen jokseenkin tahmeasta, mutta silti elastisella tvalla kiinteän kumimaisesta olemuksest.a
Thomasty Luiertk oli menettänyt vanhempansa jo vauvaikäisenä. Kasvattivanhempana toiminut täti-ihminen ei miellellään katsonut lapsen syyläistä ja jokseenksin epämuodostunutta päätä. Ninpä pakoitti siten käyttämään säkkikankaasta ommeltua huppuaö. Parempi on yhden olla hupulla suojattu kuin kaikkien muiden.
Aikuisena Tim-Tom Lursk päätyi tehtäviin, joissa ei tarviennut käyttää huppua. Hän järjesteli suuren marketin kellarivarastossa rottia. No eihän niitä voi mitenkään järjestellä, vikkeliä kun olivat - tuskin edes juoksemalla kiinni sai. Mutta se oli kumminkin tehtävänsä. Marketin johtajan mielestä oli tärkeää, että joku oli aamuyöllä nimenomaisesti sitä hommaa tekemässä.
Siellä kellaritilan viileänseesteisessä rauhassa nuorihra L. antoi ajatusten virrata. Joskus niitä tipahteli harvakseltaan, joskus kuin mykoplasman oireita huippu-urheilijoille.
Tänään jämähti päähän. Appelsiini ja taskulamppu. Siis tuo iso, keltakuorinen sitrushedelmä ja paristokäyttöinen käsivalaisin. Timppa-Tomppa Luiskaotsa oli tästä kovasti riemuissaan: Tähän ei Juha Vuorinen, kaiken ymmärtäjä ja kaikesta kaiken tietävä, pysty. Sillä vain minulla on tieto ja ymmärrys siitä, että kolmas, puuttuva tekijä on kello.

0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home