Aimo (kappale kerrallaan)
Aimo löysi sileäksi hioituneen kolikon suuren kiven alta, järven rannalta. Aimolla oli omituinen kulmahammas, joka näytti kasvavan suoraan ylähuulesta, niin että ikenet kiertyivät erikoisella tavalla, mutta kuitenkin koomisesti, kireälle rullalle. Aimo piti viheltämisestä ja vihelsikin mielellään, tosin hyvin hiljaa. Silloin Aimolla oli silmissään merkillisen kireä ja pingoittunut ilme, jota tehostivat otsaan uurtuvat syvät rypyt. Hänellä oli hyvin ohuet, maidonvalkeat viikset jotka värisivät hänen pienen nenänystyränsä alla. Löytyneellä kolikolla Aimo ajatteli mennä ostamaan lakritsia, sellaista pitkää ja kierteistä.
Aimo laittoi kaikki ajatuksensa suureen pahviseen laatikkoon, halkaisijaltaan yli kaksi metriä. Sitten hän hyppäsi sinne sisään pienestä luukusta, josta tuskin mahtuisi anorektisen amerikkalaisnuoren ruokahalu. Aikansa laatikossa pullikoituaan hän löysi tukevantuntuisen mietelmän, johon tarrautui sinnikkäästi. Otan tästä uuden nimen itselleni. "Kengitetään pekka" oli se ajatus. Toinen ajatus on se, että juuri nuo sanat ovat Aimon uusi nimi. Voisi sen vanhan aimonkin jättää nimeen, joka lopullisessa muodossaan kuuluisi "Kengitetään Aimo Pekka". Pekka on sukunimi, Kengitetään kutsumanimi ja se Aimo... hmm.... ikäänkuin siirtymäkauden väliaikaisnimi. Mutta nyt jo Aimolle syötettiin uutta ajatusta. Miksi ihmeessä hänen yheäki piti saada päähänsä ajatus "Karita Mattillalla on kyllä niin iso suu, että siitä mahtuu tulemaan ääntä enemmän kuin pienestä pitäjästä"?
Karita Mattila - ajatus kiusasi Aimoa tunnista toiseen, mutta sitten hän sai sen pyydystettyä nenänystyränsä vasempaan sieraimeen. Siellä sieraimessa se ajatus kutitti niin kiinnostavasti, että Aimo unohti pariksi sekunniksi Karita Mattila - ajatuksen. Sitten se ajatus palasi ja Aimo huomasi että hänellä on lievän ässävian (ässä tuli ulos kimeästi suihahtelemalla) lisäksi keskimääräistä kovempi paskahätä. Aimo taittoi itsensä kolmionmuotoiseen asentoon ja liu`utti itsestään ulos siitakesienen muotoisen ja teräväkulmaisen, kelmeänkellertävän paskan. Tästä hän ylpistyi niin että taivutti selkänsä taaksepäin kaarelle ja huusi:"Karita, Karita, tuo minulle kattilas!" Silloin jostain alhaalta pensaikosta kuului vaimea huokaus: "Aimo, Aimo, olen sua teällä pusikossa sua vuottanut jo kolme neljännestä vuotta..." Aimo liikuttui, yritti itkeä, mutta hänen kieleensä ilmestyi vain kellertävä syylä.

0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home