Tänään on toisin. Sanoja riittävästi, väh. 2

Vielä 70-luvulla leveiden lahkeiden ja Led Zeppelinin innokkaimmat kannattajat pidettiin suljetuussa, Gary Glitterin ja Bay City Rollersin kuvilla tapetoidussa todellisuudessa. Vähitellen ojennuskeinot muuttuivat jyrkemmiksi. On jopa kuultu kerrotun, että näille mielenvikaisille fanaatikoille olisi yhteiskuntakelpoisuuden takaamiseksi tehty aivosiirtoja, mutta se lienee liioittelua. Melko varmaa on, ja tästä on näyttöä, että systemaattinen manipulointi on aiheuttanut vakavia lieveilmiöitä ja sivuoireita.

Agraarimiljöön arvot ja arvostukset aiheuttivat aikanaan syvää ahdistusta, mutta toimivat esimerkillisenä ponnahduslautana jumalanpilkkaajille, u-kulttuurille, aseistakieltäytyjille, suunnistusseurojen jäsenille...

Nykyiseen visailu- ja vitsailudemokratiaan ei enää kuulu sellaista luovaa hilpeyttä ja energistä vimmaa, joka oli vallalla Ahti Karjalaisen aikoina. Sammuneen naisen kähmiminen suorassa tv-lähetyksessä edustaa pysähtyneisyyden kauden sisäpolitiikkaa. Puhtaimmillaan kyseinen formaatti oli Kekkosen villisikareissuilla. Tämän päivän poliitikkojulkkisten tulisi heittäytyä rooliinsa rennommin ja vapautuneemmin.

Kansakuntaamme viihdyttämään tarvitaan lisää narsistisia taistolaisia ja lempeänlupsakoita vennamolaisia. Poliittinen hömppä on kevyttä nöyhtää ja pölisee etiäspoikkeen pierusaharaan, kun stagelle nostetaan Jimi Lundberg, eläkkeelle jäänyt veitikkamainen sahansoittaja Trelleborgista.

Komppi alkaa kakstoistakielisellä kuin preerianlevyinen leikkuupuimuri. Se on tuon tuhannesti uudistettu C-duuri - a-molli - F7 - E7 -kierto, mutta juuri nyt sitä soitetaan tunnistamattomassa, laahaavassa ja aaltoilevassa tahtilajissa. Silti Jimin pokasahatyöskentely tuottavaa tajuntaansyöpyviä elämyksiä. Mitä nyt! Hän aikoo käynnistää suurjännitteisen sähköhuuliharppunsa! Siitähän on jo 33 vuotta kun YK:n Turvallisuusneuvoston päätöksellä sähköhuuliharpun soittaminen sallittiin ainoastaan alahuulensa venyttäneille neekerinaisille, valvotuissa olosuhteissa.*