maanantaina, maaliskuuta 14, 2011

Näinkö se on? Näin se menee? (yksi lause)


Kaikilla muilla mailla paitsi Japanilla ydinvoima on riskejä vailla. Uraani halkeaa, tuottaa lamppuun valkeaa, mikään ei oo niin viisas kuin merkonoomi, ne on täydellisiä, joka nippeli ja fooni. Sitten kun merkonnomin pää on vaarassa haljeta niin ettei huominen enää ala valjeta, julistetaan fission ylle lentomatkustuskielto ja kaikki on hyvin taas. Fukushimassa ei tosin ihan kaikki, sillä siellä näkyi jotain ikään kuin hiljakseen häivähtelevän - tosin tavallaan jotenkin ja jossain mielessä taka-alalla.

Mikko Sievertin mielestä ydinvoima on aina ollut ja on vastakin oleva ainoa oikea ja puhtain menetelmä hankkia jokaiseen kromosomiin mutaatio. Sievertilllä itsellään oli kahdeksan kättä, joista jokaisessa oli yksitoista sormea sekä valtava, kukkakaalinmuotoinen ja -värinen nenä. "Fuck U Shiwa ja juo simaa päälle", hoki jokin Mikon pään sisällä. Se jokin myös toisteli sanoja: "Homo lesbo Jesus, homo lesbo Jesus." Sittenpä nenukkaan johdettiin sähkövirtaa ja helikopterilla huuhdeltiin loputkin jeesuleegot vege.

Puhdistunut Mikko katseli kuvia Fukushimasta ja ajatteli nenukallaan ja jonkinlaisilla aivonjäänteillään "Reaktoreista on osa täysin paskana."

Keisari sanoi, että paskajuttu on aina paska juttu, mutta sen kanssa on vaan elettävä ja että eiköhän tämä tästä. Mikko hiplasi itseään 45 asteen kulmassa ja tuhisi nenäänsä jotain mitä ei voi sanoin ilmaista. Jotain kuitenkin saattoi erottaa: "...minä.. siperianium.. naapurin jorma.. orsilla jodi jodi jodi... kauhea strrruuma ja jodijodi.. plutonium cesium strontium ium ium.. syksyllä syön kyllä sieniä.. jodi jodi joo..." Keisari kiertyi sisäänpäin, niin että suolet tulivat ulos ja selkäranka pullahti esille jolloin vatsassa näkyi useita kieroja, jollain tapaa umpeutuneita harjanteita.

*