lauantaina, huhtikuuta 09, 2011

post scriptum

Kun luet tämän, olen jo kaukana. Muualla. poissa. ikuisesti. Syvältä olen minä tullut, sinne takaisin oli minun jälleen meneminen. Tämä nyt vain oli tällaista. Miksi. Syy, jos sellainen katsotaan olevaksi, on kokonaan minussa. Lähes neljän tonnin painoinen - unohtamatta tietenkään lisukkeita. Höystöjä. Sulavien lumien rapaa. Ohituskaistalle kiilaavien kylmiä moottoreita. Rehellisyys täällä hirtetään suolistaan ja upotetaan sylttytehtaan jätteisiin. Nyt se on ohi. Jos minut halut vielä tavata, tervehdi alkuräjähdyksestä heitettyä kvarkkia. Tervehdi toissavuotisen marraskuun hämärissä lentäneen variksen siiveniskua. Tervehdi ajatustasi, kun se pyrkii tajuntaasi muodossa "...voi vittu mitä paskaa..."