Talvesta nostalgisesti. lause kerrallaan

Olipa kerran hohtavat hanget ja paukkuvat pakkaset. Lapset laskivat suksillaan mäkeä. Hakulinen oli paras, mutta Siiripä tuli maaliin hikisenä ja side auki. Siihen aikaan tyttöjen suksensiteet temppuilivat usein. Eniten kuitenkin hurrattiin Veikolle, jonka loikka alastulorinteen kielletylle sektorille hämmästytti erityisesti läsnäolevia aikuisia. Kielletty sektori tiedettiin jännittäväksi, mutta vähän vaaralliseksikin paikaksi.

Metristä lumihankea kun tamppasi iltapäivän, appelsiini ja hernekeitto maistuivat ja yöuni oli syvä ja raskas. Seuraava aamupäivä käytettiin suksien voiteluun ja monojen korjailuun. Ken vain on aistinut suksitervan hajun, tuskin unohtaa lapasiin, villasukkiin ja nahkamonon nauhoihin paakkuuntuneita lumimöykkyjäkään: niillä kirjottiin lapsuusvuosina eteistilat ja vaatekomerot.

Sisällekulkeutuneista lumimöykyistä oli myös käytännön hyötyä. Tunkkaisiin sisätiloihin saatiin tuulahdus ulkoilman raikkautta. Huono sisäilma kiusasi nimittäin talvisin astmaatikkoja, vanhuksia ja pieniä lapsia. Kevään sulakeleille päästäessä lattialankkujen alle varastoitunut vesi antoi homesienille riehakkaasti kukintavoimaa.

Niinpä niin, lattiasienihän se oli syynä Veikon huimaan loikkaankin suksimäessä. Loikan jälkeen hyppääjä siirtyi toiseen ulottuvuuteen, maahan jäi vain sekavahko läjä jotain homeitiöitä pöllyävää antimateriaa, mahtoiko joku tutkija puhua torajyvistä... kielletyltä sektorilta ei noihin aikoihin ollut aina paluuta. Jos joku vielä jossain nähtiinkin, oli ajatustenvaihtonsa väkinäisempää kuin kävely, mikä sekin oli joltisenkin laahustavaa ja katkonaista - paikallaansahaavaa sätkimistä.*