Kuinka menetin kameran / kännykän / tietokoneen...

1.

Ostin vuosia sitten kalliin digitaalisen kameran. Silloin ei vielä kukaan uskonut noiden lelujen syrjäyttävän OIKEITA filmikameroita. Digikamerallani sai herkullisesti vääristyneitä kuvia liikkuvasta kohteesta. Vaihtoehtoisesti jos oli itse liikkeessä saattoi kohde vääristyä kuin tivolin peilisalin vääntämä näkymä. Kamerassani ei ollut rannelenkkiä. Tuon tuostakin se lipesi käsistä:kopsis! Mutta ei mitään, kamera kesti hyvin kolhuja ja pölyä. Kuitenkin, kerran kesällä sateen jälkeen: plumps, rapakkoon. Ongin kameran äkisti ylös, ravistelin, pyyhin, kuivattelin hiustenkuivaajalla, uunissa ja patterilla viikkokausia. Kuvat näkyy, kuvia voi ottaa lisää ja niitä voi poistaa... mutta koneelle siirtäminen ei onnistu. Tietokone ei löydä kuvia, ei tunnista laitetta. Vähän harmittaa, kamerassani on reilut sata upeaa tunnelmapalaa menneen elämän huippuhetkistä. Viimeisin huoltotoimenpide on se, kun suhnautin usb-pistokkeeseen WD 40:ä. Myös polkupyörän teflonpitoista ketjusumutetta olen kokeillut. Linssiin sihautin MASTON:n ksyleeniä, isomeeriseosta - pnneaineena Propaani/Butaani. Tuloksetta. Muuan tuttava kertoi kunnostaneensa vanhan putkiradion sianvirtsalla. Arvelin että mahtavat nämä digitaalilaitteet olla himpun verran herkempiä. Mutta saattaa olla, että jonain päivänä kokeilen sitäkin.

2.

Ostin myös vuosia sitten kalliin kamerakännykän. Menin töihin aamulla olkalaukku olalla. Menomatkalla ostin Ison Roban Alepasta lounaaksi kanakeittoa purkissa, jossa oli irroitettava kansi. Loppumatkalla kansi aukeni ja keitto valui laukkuun. Kännykkä imi itseensä keiton liemet. Limainen objekti oli kauhistus huoltofirmalle, joka ei edes paikalla olleen kolmen raavaan miehen voimalla uskaltanut siihen koskea.

Älä koskaan ostaan kalliita kameroita, soittimia tai kännyköitä! Ne tipahtavat, särkyvät, kastuvat tai ne varastetaan KUITENKIN joskus.