tiistaina, syyskuuta 20, 2011

Työmaakeskustelu



-No joo... onhan se nyt aivan selvä asia, että Annu-täti on tappanu miehensä. Kaikki yksityiskohdat tukevat tätä näkemystä.

-Kyllä! Useimmat avioliitot päättyvät ”ennenaikaisesti”. Puolisoiden pitäisi tajuta tämä ja erota ajoissa. Mieluummin sopuisasti lapsia järkyttämättä. Niin ettei tule tällasia Ulvilan mysteerioita.

-Niinpä niin. Tai sitten olis parasta päättää suhteet jo ennen ensitapaamista, niinku olis pitäny tehä siinä yhessä bodom-keississä. Nisse oli hieman ujo neitsytpoika, jota telttaretkellä tylysti häpäistiin - vai häh? Nissepä hoiteli häpäisijät rankemman kautta: Vittuilu loppu muutamalla sivalluksella... Tämä selvä. Kuin myös se, että oikeus on todennut Nissen syyttömäksi. Oikeus on todennut Annelin syyttömäksi. Antaisivat jo asian olla. Mies on kuollut. Mistä sen tiedä, jos vaikka äijä oli piruilkimys/henkinen terroristi ja jouti mennä: Syyllinen on saanut ansionsa mukaan.

-Siis tosiherkullinen lööppijuttu. Aiemmin loppukesällä oli lööpeissä se Tampereen seurakuntaa ja urheilua harrastava skootterityttö, joka pulpahti lammen pinnalle ja nyt on niinsanoaksen r.i.p... Oikeastaan on ihan mukava, että saatiin uusintakierrokselle tää ”auer-mysteeri”... ajaa kirkkaasti ohi Tampereella tehystä selvittämättömästä naistaposta ja ihan hiljattain ilmi tulleesta Korpilahen Sarin tapauksesta. Siitä kun on nainen tapettu ja skodillac jeti kateissa.. Auer on niinku tuttu ja turvallinen hiukopala, johon on helppo tarttua pieninä annoksina ja johon jokaisella on varma mielipide. Ja taatusti oikea! Auer! Auer! Auer!

-Joopa. Anneli-tyttö se onkin varsinainen auer-VAARA! Raiskaa ja avustaa raiskaamisessa. Käyttelee siinä sivussa lapsia hyväksi. Huumeita! Myrkkysieniä! Pirtua ja Pontikkaa! Torajyviä!

-Miten se muuten menee jos oikein tarkkoja ollaan. Onko oikein sanoa ”...käyttää lapsia hyväksi...” vai olisko parempi ”...käyttää lapsia hyväkseen"?

-Vai olisko parempi käyttää lapsia pahaksi.

-Enpä tiijä, mutta ainakin setämies taannoin muinoin neuvoi tytärtään: ”Et muuten sitten pilluuta itteäs kylän kolleilla.”

-Miten kävi, pilluuttiko?

-Siis tota. Nyt työjärjestykseen. Minun mielestä Anneli Auer yrittää suojella lapsiaan, jotka ovat tappaneet isänsä.

-Mutta kuka on raiskattu.

-Seppo.

-Sekö poliisi vai taksikuski?

-Hei haloo! Vihelletääs nyt tää sekopeli poikki. Heitän uudet pohjat koko keskusteluun! Luonnossa homma hoituu niin, että esmes urosleijona tappaa naaraan pennut. Tällä tavalla naaras tulee kiimaan. Ihmisellä homma ei oo ihan näin yksoikosta. Jos kohta naaras on aina kiimassa, vaikeuksia ilmenee mitä todennäköisimmin tunnepuolella. Se pitää saada kondikseen. Jos on joku joka pitää tappaa, se on lasten isä, ”vanha kostuttaja”,

-Voi hikinen vitalis! ”Vanha kostuttaja!” Lopeta jo puhuminen kotioloistas!

-Äläs nyt sotke. Tietenkin puhutaan kostuttajasta. Tarkottaa miestä, jonka kanssa nainen on valmis - ja mikä tärkein: halukas - naippostelemaan nyt aina ja iäti. Kun nyt sitten tää tunnepuoli heittää kupperiskeikkaa - ne hormoonit, NE hormoonit - kostuttaja huomaakin olevansa ulkona naisensa/puolisonsa kuvioista. Kehiin haetaan uutta kostuttajaa. Ja jos tää uusi jörni osaa hommansa, se sivaltaa vanhan karjun pois poikkeen vaivihkaa ja tyylikkäästi, mutta valitettavan usein tulee tällasia Ulvilan mysteerioita. Ollaan turhan hätäisiä.

-Mutta nyt täytyy ihan istua. Tuo teoria kuulostaa ihan järkevältä. Miten olet tollaseen päätyny?

-Se naishenkilö, jonka kanssa mullon yhteinen kakara, on narsistisesti luonnehäiriöinen ja sen jäljille kuuluu jääneen selvittämättömällä tavalla tapettuja/kadonneita miehiä, niitä entisiä jörnijöitä. Kyllä meikäläistäkin yritettiin hengiltä. Sillai ovelasti oman käden kautta vinkattiin tehtäväksi, mutta hankkiuduin ajoissa eroon niistä perkeleistä. En mielelläni puhuisi asiasta tän enempää, mutta tiedänpä vain, että pienet ihmiset vaikeisiin tilanteisiin ajauduttuaan ovat yllättävän valmiita mitä oudoimpiin ratkaisuihin.

-Niin on. Eikä niihin mitään selvyyttä lakituvassa saada.

-Ei takuulla saada! Asiat senkun pahenevat vain.

-Niin on. Jos joku tienaa, se on asianajaja, saatana!

-Äläkääs nyt uhotko. Mulla on teille nyt tärkeää asiaa.

-Mikä mahtais olla sellanen niin tärkeä?

-Eduskunnan päätöksen valtuuttamana sanon:

persu persu persukepupersu

demaripersu pillupoliisipersu

kristillinen kepupersu

kokkelikommari persu ja persu

demaripersu persukepupersu.

-Tuohon ei liene mitään lisättävää minkään valtakunnan Viidalla saati Mellerillä.

-Jovot! Jatketaas taas.

Ulvilan tapaus


Anneli Auer sitten vapautettiin syyttömänä ja on nyt taas pidätettynä raiskauksista ja pahoinpitelystä. Erikoinen tapaus vai pitäisikö sanoa erikoinen poliisi ja poliisitutkinta. Heh.

Ulkona paistaa aurinko. Ja taas meni mun jutut huonoiksi. Yritti astua kissanpaskaan mutta astuikin ihmisen paskaan. Se oli se, jolla oli kartionmuotoinen tötterö päässä. Vihelsi niin kovaa että naapurin koira kuoli siihen. Keltainen rupi alaluomessa. Siintävä taivo näkyy siellä, taka-alalla. Taka-alalla on taka-alapiha, jossa kasvaa keltainen, kukkea kaalimato.

Eilen oli sellainen päivä että teen mitä vaan, vaikka olenkin vammainen eläkeläinen. Tänään on vähän heikompi paäivä. Mutta teen kuitenkin. Soitan saatana, ja piirrän, perkele, ja kirjoitan juttuja. Mutta en enää kiroile.