Islantilainen sillinvaltaaja, pari/kolme sanaa kerralla

Ei olisi arvannut kuinka siinä käy kun jättää erinäisiä hommia tekemättä. Sehän sotilaallisen painopisteen muuttumisessa ihmetyttääkin eniten. Kuten suurelle yleisölle tarkoitetussa viihdekirjallisuudessa, tässäkin röyhkeimmille jätetään rasvaisimmat makupalat.

Nurkan tilkitseminen vettäpitäväksi harmittaa niin paljon että mieluummin antaa parran kasvaa kuin varautuu perusteellisemmin riskitekijöihin (sellaisia ovat esim. kakominen, aivastus ja skootterit). Jos otetaan esimerkiksi viisikymmentä metriä parasta B-luokan koiranmakkaraa ja keskimääräinen työtön ylioppilas ja puntaroidaan niiden eroavaisuuksia, saatetaan havaita jotain outoa: aivan kuin presidentillistä näköispatsasta jälleen luonnosteltaisiin kulman takana.

Tihkuu sumua. Aavistuksen verran huolestuttaa kuinka saalis lopulta jaetaan. Voisi tietysti vaikka säteilyttää sen. Näin tehdäänkin! Haetaan kellarista avara merenrantamaisema. Tulivuori muotoillaan sinitarrasta jumalan ruoskan piirtämiä lyijykynäluonnoksia mukaillen. Apuna käytettävä harppi rikotaan vasaralla. Kiireetön asennoituminen on nyt kertakaikkiaan unohdettava. Ohuehko jää ulvahtelee lähes äänettömästi, askelten äänet katoavat kaukaisuuteen ja tuulen voidaan todeta tyventyneen.

Kuusen juurella, justeeri pokasaha kapakala -hengessä tanssiminen on jotakuinkin kulmikasta. Pyöreämmät pyörähtelyt laatikkoruokien ja luumusopan kera notkistavat selkärangan mikäli sellaisen sattuu omistamaan. Rosollin avulla saadaan sillikin mahtumaan tärkätyn juhlapaidan etutaskuun.

Nyt orkesteri aloittaa instrumenttiensa rikkomisen raivotautisesti elämöiden. Sitten se rauhoittuu keskustelemaan vääristyneen perspektiivin omaavan sokerileipurin kanssa. "Viimeinkin kelit viilenemässä", toteaa vinokasvoinen mies. Niin helposti ajatus saa taas siivet!

Seutukunnan äreimmät paukut porataan peruskallioon.*