kolme sanaa

Joku sanoi ettei se sellainen sovi, vaikka olisi täydellinen kuunpimennys, että mennään puhumaan asioista, joista on sovittu että niistä puhuminen vaarantaa kaikkien tunteman salaisuuden. Koska ei liene ihan tavatonta, että salaisuuden paljastuminen kuitenkin jossain vaiheessa jotakuta asiasta täysin tietämätöntä saattaa kiinnostaa, on mitä ilmeisimmin aiheellista nyt keskustella asiasta.

Monen mielestä keskustelun pitää olla semmoinen, jossa ymmärretään syvällisimpiäkin asioita niinkuin että mistä kaikessa on kysymys ja mitenkä jatkossa olisi viisainta toimia, jottei sattuisi liian räikeällä toiminnalla ja jotenkin epähuomiossa sohaisemaan ei-toivotulla tavalla siihen kriittiseen paikkaan, joka salaisuudeksi tiedetään.

Meillähän varmaan kaikilla on kaapeissa ja komeroissa monenlaista joutavaa. Ne kertovat enemmän kuin uskommekaan. Esimerkiksi voisimme ottaa minkä tahansa ämpärin. Kun venttiilien kautta syötetään astiaan erilaisia kaasuja, paine ohjautuu spiraalinmuotoiseen, voimakkaasti värähtelevään tilaan muuttaen muutamassa sekunnissa käsityksemme materian kaksinaisluonteesta maailmankaikkeuden rakentumisesta pimeän hämäräksi. Ämpärissä ei ole valoa jos se laitetaan päähän.

Suoritetaan tarvittavat kytkennät ja sitten ihmetellään kuinka nopeasti yhteys tuonpuoleiseen maailmaan katkeaa. Täytetään kolmaskin sanko, mutta tällä kertaa hitaasti uuttamalla. Varmin, mutta järjettömin tapa on odottaa seuraavaa arpanopan heittoa.*