Kevätpäiväni (kaksi sanaa kerralla)

Kävelen kohti ohi kiitävää, kadotukseen vievää ratsua, jonka satulanupissa kiiltelee Graalin smaragdi. En kuitenkaan huomaa Saatanan itsensä asioilla olevan. Muutama pyöreä, kuparinen sointu repeää hänen banjostaan. Tallana kierresarvivalaan nivusnikama ja kaikupohjana kiinalaisvalmisteinen alasin, paholaisen ysköksiä nuotteina. Musiikin kauneus - keskitysleirivangin tukahdutetun taiteellisen luomisvoiman katharsistinen viehkeys - on kaukana keskiluokkaisen hissivivaldin humalaisesta huuliharppuhumpasta.

Keventynein mielin, mutta ahdistavin kravatein, orkesterin ksylofonisektio aloittelee keuhkot paukkuen säveltapailun free jazz -tunnelmissa. Rento sammakko taskussani astahdan seinäruusutarhaan. Valitsen tanssikaverikseni taas nuoruudenihastukseni boogie-kihokin - puuvartisen, paksurunkoisen...

Nolo & Häpeä! Partnerini askelkuviot säikäyttävät sammakon. On välittömästi tainnutettava se. Vaan miten?

Ennen kuin huomaankaan, daamini tahmeat saalistushansikkaat mellastavat housuissani. Samanaikaisesti orkesteri aloittaa raivokkaan ylösnousemusvoitelun kielilläpuhumisella. Pillastunut sammakko korottaa äänensä: "Asiani on horros. Talvihorros. Herääminen keväisin on vaivalloista normaaleissa lammikko-olosuhteissakin, taskulemmikkinä horrokseen pääsy on puolestaan tahmeitten käpälöintien johdosta verrattain kivulloista sekin. Siksi esittäisinkin saada käyttööni huippunopean, erikoisvarustellun horroskopin."

Suosionosoituksia! Tanssipartnerini muhkeisiin silmuihin puhkeaa siitepölyä tuprauttelevia sytostaattipesäkkeitä. Ajattelen tuskin lainkaan mitä kaikkea paholaisen orkesterin partituuriin seuraavaksi onkaan yskiskelty, tärkeämpää on sammakon hyvinvointi.