On monenmittaisia lautoja, rimoja, listoja, soiroja, lankkuja, parruja, piiruja. Ja sitten on ihan vain saikaroita, keppejä, riukuja. Puuta jos jonkinlaisessa muodossa. Niitä on paljon. Kaiken aikaa niitä tulee lisää. Kärryt kippaavat hydrauliletkut öljyä tihkuen. Pölyä, purua, jotain jauhetta - ehkä kalkkia? Tuossa lankunkappaleessa on monta naulaa. Ainakin viisi. Mutta tuossapa vekkuli saunapuun mittainen laudanpala. Siinä vasta nauloja onkin. Kahdeksan! Tavallisissa rimanpätkissä on enimmäkseen kolmea naulaa, laudoissa useampuia. Monet naulat ruosteisia, jämäkästi kohtisuorassa puupinnasta sojottaen. Kuin kirkuen: "Tänne saappaanpohjaa, tänne pitkänmatkan tennaria! Kyllä menee läpi! Jäykkää kouristusta niin että kunnolla kirpasee." Tuohon nyt kasaan ne lyhkäset. Kärryyn pidempi tavara, rakennukselle jatkojalostukseen. Ja päälle muovi. Kirkas läpinäkyvä ohut muovikelmu... kyllä vain, kaksinkerroin. Sitten paksumpi aumamuovi, toiselta puolelta valkoinen, toiselta musta. Kaksinkerroin sekin, siinä on reikiä. Varulta vielä reikien alle vanhoja apulantasäkkejä, NKP, USSR, CCCP... olen minäkin joskus yrittänyt esa olla tai ensio, mutta eipä minusta sellaiseen, keskeneräisestä. haisen vain vihaisille katseille ja kiittämättömille ajatuksille.

Hitsi

Syön itseäni niin että olen huono. Hilaan, hinkkan ja väkerrän. Syhmyröin sen minkä pystyn. Ajoittain hiplaan, takaa ja oudosti. Imutan kuin vanha vammainen hepo.

Olen Hitsi. Hidas ja erikoinen. Takaa kova kuin edistetty margariini. Jollain tapaa erikoisesti kelme. Sillä lailla hidas, että se haisee oudolta.

Ammun itseäni takaapäin kuin väärinymmärretty hevonen. Haistan hajuja hiljaa ja vaimeasti. Kuuntelen ulkoilmaa ja tsuhnaan. Tsuhnaan kuten eräs Lamminahon Vesa.

Imutan. Imutan itseeni veteliä plöräyksiä outoa ainetta. Kisaan jossakin, kaukana ulkona. Kukaan muu ei kisaa kanssani. Vain itseni kanssa kisaan.

Omistan lakin. Hienon, sinkeän ja kullankeltaisen. Sen omistan. Muuta en omista. Lakki on monella tapaa hieno. Ehkä jopa, moni voisi sanoa, upea.

Housuja ei ole. Ei päällys- eikä alus-. Olen alapäästä paljastettu, avoin kaikille. Jotenkin kuitenkin hidas, hintelä ja oudosti hieno.

Esa näki kaiken. Kaiken se näki. Ihan kaiken. Avoimesti, paljastettuna. Kaikki oli esillä, ihan kaikki. Paljastettuna ja avoimena. Kun hopeatarjottimella.

Kukaan ei hiihtänyt. Ei kukaan. Jotkut hiersivät nenäänsä kuin haistellen uusia, ennen haistamattomia aromeja. Hienosti.

Kuulen joskus suhinaa. Vaimeaa. Kaukaista. Hidasta kuin hiljaa mateleva etana. Joskus olen kuin tuo etana. En tosin niin pieni enkä läheskään niin limainen. Mutta karu kuitenkin.