maanantaina, toukokuuta 01, 2006

Havaintoja ajan virrassa (esim. 4 sanaa)

Makasiiniahdistuvan polttopullon globalisoimaa virkavaltaa iloisesti tervehtiköön, sillä kukkea kevät lahjojaan lapsille suo. Kun taas on leivonen leikkiä lyönyt, kettulan vegaanit kilvoin bilettäös tutkintavankeudessaan, minne kirkuvat lokkiparvetkin vaikenevat - myös runollisesti.

Jokseenkin proosallista on kuitenkin palokunnan osa-aikaisen prekaarevan megafonin jatkuva purkaminen ja kokoaminen, mikä on yleistä sijaistoimintahäiriöisten keskuudessa. Näennäisesti täysin hyödytön työ on kuitenkin kohtuullisen hyvin saatu etenemään alustavassa aikataulussa, eikä kuolemantuomioita voida langettaa.

Huligaanit saavat rangaistukseksi käytöksestään viidenkymmenenkahden raipaniskun sijaan henkisesti rankan täyshoidon Korpilahden Alkio-opistossa. Kaksi viikkoa kansantanhuja tekee rettelöitsijästä miedon tai keskivahvan väyrysläisen. Kuukauden keputerapian jälkeen lähiöterroristi sanoo ihailevansa Aallon tuotantoa. Suurlähettiläs ja yleisradion entinen toimittaja Alec Aalto on jakkaran ja maljakon risteytys.

Pahimpien mellakoitsijoiden tilaamat pizzat räjäyttävät puurakenteisiin vaikeasti hallittavan, epävakaan ja virheellisesti resonoivan akustisen tilan, jonka vaikeaselkoinen, milteipä mahdoton ymmärrettävyys ratkaistaan ruiskuttamalla runsaasti vettä sointuihin, joiden kontrapunkti näyttää yläviistosta tarkasteltuna olevan muutostilassa.*