Kevät III, kolme sanaa

Ennenaikaisesta kevääntulosta syytetään muun tekemisen puutteessa jumalia, päättäjiä ja innokasta mäyräkoira Osmoa. "Ihmisen syytä kaikki", huokaavat tuhannet karvaiset sukupuuttoon kuolleet. Eittämättä juuri näin onkin. Onneksi Osmon mielestä koiranruokaa riittää aina ja vitamiineja saa toisten koirien hännänalusista.

Entistä tuoreempia varhaisperunoita syötäessä koetaan yllätys: sisäelimet purskahtavat peräaukosta. Perunoiden herkullinen maku varmistaa veretseisauttavan eläkekertymän. Pikainen kuolema rauhoittaa villiintyneen porvariston harmia. Voittoja ja tappioita, mässäilyä ja kyyneleitä. Nämä jokakeväiset ilmiöt luovat vankan perustan heiveröiselle hapuilulle kohti osmoutumisen täyttymystä.

Yölläsatanut tummanharmaa, sitkeä tahna koostuu poispyyhityistä sormenjäljistä, jotka ovat syntyneet tuhannesti nähtyjen rikoselokuvien dvd-koteloiden kansiin kun yöntimojen henkiinjäämismahdollisuuksista kiinnostuneet autistiset kasvuikäiset marakatit ovat niitä pläränneet.

Vaikka kuinka yrittäisimme, Osmon osallisuuden väheksymiselle emme löydä perusteita. Arktisten jäätiköiden sulaminen on kevyttä kauraa vastuunpakoilijoille, joitten mielestä mäyräkoirat on hirtettävä kantokahvaansa.

On kuitenkin jätettävä ottamatta huomioon virhemarginaalin kätkemän satunnaismuuttujan aiheuttamat haisevat sontaläjät. Ympäristödirektiivin laatijat ovat nimittäin henkiseltä tasoltaan suunnattoman velttoja, mutta heidän koiriensa määrätietoiset paskomiskäytänteet lannistavat ankarimmankin vetelehtijän ja vellihousun.*