Keskustelu pommisuojassa, osa 3

(tapahtumapaikkana maan tasalle poltettu puunjalostuslaitos; laaja aukio - siellätäällä ruostuneita rautavekottimia, hiiltyneitä puita, lasinsirpaleita...)

Unto (ilmestyy pimeästä, taustalta, tulee mutkikasta reittiä valoisampaan kohtaan, näyttämön etualaan, erinäisiin kummitusmaisiin rautaromuihin kompastellen, pidättyvästi kiroillen, jotenkin oudosti vaappuen ja silminnähden hikoillen, yrittää korottaa käheää ääntään): Jäätiin viimeksi niihin sinun sukulaisiisi! Enpä ole aikoihin kuullut puhuttavan tätisi veljenpojasta Eugenista! Joko hän on päässyt laitoksesta lomalle?
Esko (huitaisten maassa törröttävää betonipilaria parimetrisellä rautatangolla): Vai että laitoksesta lomalle? Tuo on niitä kyläläisten ja juoruämmien kuvitelmia. Eugenhan on laitoksessa lomalla. Huomaa pieni mutta tärkeä ero. Eugenille totisesti on loma tarpeen. Työpaikallaan hän on joutunut kiusaajien silmätikuksi syystä että hän keskustelee paranormaalien kavereittensa kanssa ruokatunnilla. Lopullisesti Eugenin pakka hajosi veljensä jäätyä auton alle suojatiellä.
Unto (kompastellen romujen seassa, löytää viimein istumapaikan ruostuneen hevosniittokoneen satulasta): Ai niin, Eugenin velihän taisi olla pappi. Hyvin järkevän tuntuinen mies hänkin. Tapasin muuten tässä männä viikolla pari tämän sinun lomalaissukulaisesi paranormaalia kaveria. Toinen erottui jo melkein silmilläkin sopivassa valaistuksessa.
Esko (nurjuttaen pahoin tärveltyneen rautamankelin kampea. Ruosteiset rattaat ovat lopullisesti jumissa. Kun mikään ei inahda, potkiskelee turhautuneena irtosoraa maassa lojuvien pullonsirpaleiden peitoksi): Sulla on ollu tuuria. Ne ei kaikille näyttäydy. Pitää olla herkkä ja altis. Eugen käy kesäisin Laatokan saarilla hiljentymässä. Hänellä on oikea tatsi. Hän tuntee valon hän tajuaa pimeyden.
Unto (yrittää sovittaa ilmastointiputken pätkää päähänsä, siinä kuitenkin epäonnistuen): Uskon sen. Eugen onkin, paitsi älykäs, myös hieno ihminen. Itse olen värähtelytasoltani sangen karkea, en näe hienojakoisia valon, varjon ja hämärän sävyjä, ainoastaan kirkkaat päävärit erottuvat.
Esko (löytää tynnyriläjästä ladatun singon, ampuu äkäisellä heittolaukauksella läheisen hiekkavallin laella kenottavan vajarakennuksen tuhannen pillun pirstaleiks): Sun noissa värähtelyjutuissa on paljon samaa mitä mun isotäti-Eutanalla oli ennenkö se nappas yliannoksen amfetamiinia ja syanidia.
Unto (kasaten ruostuneista polkupyöränketjuista jonkinlaista mobilea): Sen yliannostustapauksen jälkeen isotätisi värähtelytaso muuttuikin melko hitaaksi. Olisiko ollut yksi tuntuvampi värähdys vuodessa, keskitalvella, villasukkaa kutoessa.
Esko (eväitään pureskellen, rauhallisesti pasianssikortteja käännellen): Minä kyllä vähän ihmettelen että tietäisit tätini värähtelyistä saati sukankutomisista edes yhden silmukan vertaa. Kukaan ei tiedä missä hän on. Kukaan ei tiedä mitä hän tekee.
Unto (autonakkua hajoitellen, muna-anjovisleipää syöden): Tädistäsi kertoi kälysi lanko Eskobar, jonka tapasin aloittelevien betoniraudoittajien posliinimaalauskurssilla kansalaisopistossa. Ilahduin silloin kovasti huomatessani että Eskobar oli vain osittain materialisoitunut. Muusta en tiedä.
Esko (pysähtyen paikoilleen, tyhjään etäisyyteen mietteliäästi tuijottaen): Eskobarilla on tosiaan hyvät joskin kummalliset jutut. Sehän on viimeaikoina ollu siellä Guantanamossa, mutta päässee lähiaikoina lomille, jakkahan Obaman valtakausi kunnolla käynnistyy. Mitä se muuten on se materialisoituminen? Onko se sitä, mihin Che ja Fidel pyrkivät aikoinaan? Sitä, missä Che onnistu, Fidel ei - vielä.