Kesän korvalla

"Tämän päivän ylioppilaat, huomisen..." jatkoa odoteltiin, viimein se kuului: "opiskelijat, työttömät, luuserit, vanhukset ja vainajat".

Rehtorin puheen aloitus huvitti kaikkia, paitsi viimeksimainittuja. Vaikka heistä valtaosa oli ns. riemuylioppilaita, oli joukossa muutama todella surullinen tapaus. Nämä heikompiosaiset kannettiinkin heti tervehdyssanojen jälkeen takaisin salin alle kryptaan. Itsenäisyyspäivänä he pääsisivät seuraavalle kerrostasolle, joka sijaitsi kryptan yläpuolella. Rehtorin kevyt hiuslisäke valahti hartioille. Puhujapönttöön nousi nyt tunnistamaton, tummapukuinen hahmo. Riemuylioppilaat sytyttivät kryptan ahjoon hiilivalkean ja katsoivat televisiosta jalkapalloa.

Tunnistamaton tummapukuinen tuijotti raskaasti kivilattiaan, jonka raoista nousi sinertäviä savukiehkuroita. Ensimmäisiksi sanoikseen hahmo kuittasi äskeiseen kommellukseen: "Paras tupeeliima saadaan ahjossa haudutetuista sokerijuurikkaista". Yleisön joukosta huomautettiin, että tuo bolsevistinen menetelmä oli jo aikansa elänyt. Tämän väittämän puhuja torpedoi viittaamalla viimeaikaisiin vaalirahoituspaljastuksiin.

Kryptasta nouseva savu oli vahvasti huumaavaa ja madalsi ratkaisevasti myös murheellisimpien oppilaiden kykyä hillitä itseään. Ensimmäisenä huumaantuminen näkyi tyttöjen kuulantyönnön joukkueen jäsenissä. Nuo parisataakiloiset, raskasmassaiset ja viiksekkäät tamarat spontaanisti aleksiskiveä: "Mis ihanaiset immet saapasnahkaa, siel ojass oltta oravaisen ja hallin hammas hamuaapi". Laulu kiihotti ja kuumensi tummapukuisen ajatuksia. Hän nosti hitaasti katseensa kohti kuulantyöntäjättärien rotevia reisia ja vankkoja rintapuskureita.

Savupilvi muuttui yhä paksummaksi, jopa käsinkosketeltavaksi. Talonmies Hzekiel, joka yleensä viihtyi omissa oloissaan, ryntäsi sisään erittäin sekavassa mielentilassa ja kovaäänisesti mölisten. Hän syöksyi välittömästi tummapukuisen hahmon kurkkuun, mutta ote lipesi kuultantyöntäjättärien riuhtaistua miehen pelivälineekseen. Taikinamaiseen savuun sekoittaen talonmiehestä muovailtiin näppärästi tiivis pallo. Rehtorin tupee sidottiin kukkaseppeleellä juhannuskokon huipulle. Talonmiespalloa sytyttimenä käyttäen kokko räjähti palamaan kuumuudella jollaista tavataan vain auringon sisuksissa. Tuli sulatti sekunnin murto-osasssa jopa kaapelit ja mastot, joitten välityksellä tätä tarinaa kerrotaan. Myös tietokone, jolta tätä luet, muuttuisi muodottomaksi möhkäleeksi, mikäli sitä ei olisi suojattu asbesti- ja lyijyrakenteisten seinämien avulla.

Kryptasta tultiin nyt tiedustelemaan, mahtoiko kokkoa varten olla kuivaa puutavaraa. Puolukoiden kukintaa häiritsemään tarvittaisiin nimittäin runsaasti lisää tulivoimaa. Kuulantyöntäjänaiset, tunnistamaton tummapukuinen hahmo ja tupeeton rehtori aloittivat Kesäillan Valssin moniäänisenä letkajenkkaversiona. Säestyksestä huolehti kryptasta kuuluva kummallisen römäkkä mutta hyvin rytmikäs ryminä. Jenkkajoukkoon kaivattiin lisää väkeä, mutta suurin osa jo
juhlayleisöstä näytti keskittyneen omien sisäisten sävelten kuunteluun. Miten tästä selvittäisiin?

Äkkiä salin lattia romahti kuin giljotiinilla pamauttaen. Pölyn laskeuduttua rehtori kapusi puhujapöntön jäännöksille lausumaan tilaisuuden päätössanat. "Hyvät ylioppilaat, tukka taskussa elämä laskussa. Älkää antako surkean elämäni ja ikävien puheitteni masentaa teitä. Juokaa viinaa, käyttäkää kevyitä huumeita ja raskaita huvituksia.*