Äkkiä viime kesänä (virke kerrallaan)

Se oli tavallinen maanantai-iltapäivä ja kello läheni kuutta. Tiesin sillä kirkkaalla sekunnilla, että se, mitä juuri nyt tapahtui ja mitä olin lsänäolollani todistamassa, ei minulta koskaan unohtuisi. Otsani tuntui tulisenkuumalta ja kieleni oli kuin karheata santapaperia. Ei helvetti, olin muuttumassa kissaksi!

Silmäni kellettyivät, suupieleeni kohosi pitkiä karvoja ja housuistani tunki ulos paksua häntää. Ennen naapurin tontille etenemistään sitä pursusi metritolkulla eteiseen. Kelasin sitä housuihini kaikilla neljällä raajallani ja juuri silloin naapurin vihainen ja luonnevikainen, pienen hevosen kokoinen piski tuli vastaan. Sen emäntä, rotevarakenteinen amatsoni, liitonarkkari Tabe R. Naakkeli, oli designhotellissa hankkimassa iltaeväitä, eikä vahtinut lemmikkiään, jolta raapaisin silmän päästä ennen kuin ennätti tarrata häntääni.

Tuo silmätön amatsonihurtta teki pitkän loikan ja tähtäsi puoli metriä pitkillä, sinapinkeltaisilla syöksyhampailla häntääni. Sekunnin murto-osaa ennen hyökkäystä sain häntäni järjestykseen ja viipaloin salamannopeilla huitaisuilla koiran kasaksi sätkivää veristä mössöä.

Kello olikin jo viisitoista minuuttia yli seitsemän. Pensaikossa rasahteli salaperäisesti. Pihamaalle arkaillen ilmestyvä kylmäkalkkuna muistutti etäisesti naapurinrouvaa. Laskeuduin hitaasti ja elegantisti alas, tontilla kasvavan pensaikon suojaan ja painauduin hyökkäysasentoon. Se oli kuitenkin tarpeetonta, sillä naapuri oli keskittytnyt nuuhkimaan mössöläjää.

Kalkkuna haisteli kasaa tunnin parin verran, pörhisti höyheniään ja sinkautti peräpäästän pensaikkoon miedosti valkosipuliperunoille haisevan ulosteen. Käytyään sisällä talossaan, naapuri palasi ja pyysi saada lainaksi muutaman kananmunan. Sitten naapuri sekoitti sormillaan rikotut munat ja kalkkunanulosteen kiinteäksi, mutta elastiseksi massaksi.

"Hajusta päätellen tuo lienee ympäristötaidetta", yritin lähestyä käsityskykyni rajamailla etenevää tapahtumasarjaa. Sieltä tuo tapahtumasarja eteni kuitenkin seuraavaan, loogisesti, mutta ei kuitenkaan täysin ymmärrettävästi, vaiheesen. Tuo vaihe koostui kolmesta jaksosta, joista keskimmäistä höyryävänkuumien grillitassujen kera paikalle saapunut ties kunka mones naapuri piti jokseenkin omituisena.

Alkoi olla jo varhainen tiistaiaamu joten ehdotin että menisimme vähän huilailemaan ja lepäilemään läheisen navetan ylisille ja ehkä siinä samassa voisimme haistella kevyet siivut tinneriä.

Juuri silloin ovi avattiin ja hoitaja määräsi kaikki kylmään kylpyyn. Illmoitin hyvin kuuluvasti tulevani hetimiten mieluisasti kylpemään ja muutkin tuntuivat olevan samaa mieltä. Kuumien hikilöylyjen jälkeen kieriskeltiin lumessa ja kastauduttiin avannossa (mikä tietenkin kesäisin tehtiin kylpylän kylmätiloissa). Sen jälkeen minulla olikin reipas, raitis ja puhtoinen olo!

Tiedustelin ystävällisesti, josko saisin tuoreen silakan ja tilkkasen lämmintä maitoa ennen sähköshokkeja ja tinnerinhaistelua. Nehän tuotiinkin ja aloin kehrätä hyvin voimakkaalla, tosin hieman sirkkeliä muistuttavalla, rouhean terävällä äänellä.*