perjantaina, kesäkuuta 09, 2006

Maksullinen seksi.

LIEVENNETTYJÄ EHDOTUKSIA ARKIKÄYTÄNTÖÖN:

Birgitta Lintula:

Työnnöstä pitää saada maksu, vetäminen olkoon ilmaista. Esim. ensimmäiset työnnöt á puoli hehtaaria tuottoisaa kangasmetsää, viimeinen rymistys 5 ha/työntö. Lievästä suihinotosta olohuoneeseen pitsiverhot ja kirjahyllyyn kullattu dildo. Törkeämmästä anaaliyhdynnästä, jossa turvaudutaan Ruotsin armeijan munkkirasvaan, karibianristeily plus Lordin euroviisumaski kokovartalolateksilla.

Tahko Töpäs:

Pääsääntöisesti kuolemanrangaistus, mutta lievennöksiä seuraavista seikoista:
- elintä ei työnnetä eikä vedetä, vaan se pidetään paikoillaan
- aktin suoritustiloissa pidetään samanaikaisesti seminaari EU:n maataloustuesta
- maksusuorituksesta ohjataan 40 % Nuoren Keskustan Liiton kesäleiritoiminnan tukemiseen
- suorituksesta tehdään kirjallinen muistio, kolmena kappaleena liitteineen, ao. kunnan rakennusvalvontaviranomaiselle

Inkeri Pillumiliisi:

Koskettelu ja jo ajatuskin ovat rikollista toimintaa, josta tulee joutua roviolle. Lievennöksenä toimii kymmenen vuotta pakkotyötä ennen kuolemantuomiota. Julkisiin paikkoihin - kaduille, kauppoihin, busseihin, juniin - asennetaan kameroita, joitten tallennemateriaaliin perustuen langetetaan tuomiot ”sillä silmällä” katsomisesta. Seksuaaliaktia mallintavien liikkeiden esittämisestä ympärivuorokautinen ruoskinta - ennen hiili- ja/tai suolakaivosta... sekä roviollejoutumista. Työpaikoille ja ravintoloihin megawattiluokan tehovalaistus sekä tietenkin äärimmäinen kameravalvonta. Välittömästi aloitetaan laajamittainen ilmiantajakoulutus. Televisioon ”Viikon Ilmiantaja” -sankariohjelma.

Vihtori-Adolf Ala-Goebbelsila:

Lievennyksiä rangaistuksiin sallittakoon ko. myyntikohteen omistajan ollessa muuta kuin suomalaista tai pohjoismaista rotua. Sadasta päiväsakosta voi aasialaisen kyseessä ollessa vähentää kymmenen, intiaanista tai arabista viisikymmentä, venäläisestä ei mene sakkoa lainkaan ja neekeristä maksetaan sakon sijaan kärsimys- ja kulukorvausta kaksi euroa kilogrammaa kohden.

Ezaias Brútal:

Yksi tärkeimpiä lievennyksiä seksinostorangaituksiin olkoon se, että seksuaalipalvelun tarjoajan saadessa suureen tarpeeseensa kaikki vaateet palvelun ostajan suhteen raukeavat. Mikäli kyseisen kaltaisessa tilanteessa havaitaan maksuna käytetyn rahaa tahi muita maksunluonteisia palveluita, maksua vaatinut ja sen vastaanottanut tuomittakoon jakamaan ”tavaraansa” havaintoesimerkkinä tutkiville viranomaisille sekä paikalle saapuneille tarkkailijoille, poislukien tietenkin neekerit, venäläiset ja arabit.

Björn-Olof Pellenborg:

Seksuaalipalvelujen myynnistä tulee saada rangaistuslievennöksiä, jos ko. tuotetta on jaettu suuria määriä ja myyjä on käyttänyt ryhmä- ja paljousalennuksia sekä jakanut ilmaisia koekappaleita. Asiakkaina ovat saattaneet silloin olla esim. kokonaiset koululuokat, armeijan komppaniat, sairaalan ja vankilan osastot jne. Tällöin voidaan katsoa että myynti ja jakelu on edistänyt kansallista kansanterveyttä, yleistä hyvinvointia ja ollut osaltaan vapaaehtoista hyväntekeväisyystyötä. Öljyvärimaalaus ko. tuotteesta asetetaan esille kihlakunnan viraston aulaan.

Päivi-Maria Räiskäle:

Seksiä myyvien ja sitä ostavien tulisi rekisteröityä kirkkoherranvirastossa tai maistraatissa. Rekisteröitymisen yhteydessä, lainsäätäjän edustajan läsnollessa, myytävän/ostettavan seksin määrä ja laatu kirjattaisiin sopimukseen, jota säädettäisiin aina kulloisenkin tarpeen mukaan - kuitenkin niin, että tapahtuisi se vähintään kerran vuodessa. Seksin myyjä ja ostaja lupautuisivat toisilleen - mieluiten koko eliniäksi. Asiakassuhde virallistettaisiin kymmenien videokameroiden tallentaessa sormuksin ja ”tahdon” -sanoilla sinetöitävän tapahtuman.

Alli Ö-Mappi-Sierainkarvala:

Myytävä seksi on saatava kunnalliseksi ja julkiseen kontrolliin. Seksi maksetaan vuosittain kunnallisveron yhteydessä. Lupaa seksin saantiin haetaan kunnan sosiaalilautakunnalta. Jos seksiä myönnetään, sen saantipaikka on kunnanviraston aula, kunnallisen ilmoitustaulun edessä. Seksiä otetaan vastaan tiistaisin klo 13.30 - 15.00 (ei arkipyhinä eikä viraston ollessa suljettuna). Seksiä myöntää sosiaalilautakunnan virkaiältään vanhin naispuolinen jäsen (naisille vastaava miespuolinen henkilö), poliisiviranomaisten läsnäollessa.

*