Eino osti hevosen pään (lause kerrallaan)
Eino osti hevosen pään ja ajatteli laittaa siitä aladoobia. Aivan alkajaisiksi hän valmisti aivojen vihertävänhomeisesta päälikelmusta naamariinsa homesuodattimen. Suodattimen hän sijoitti niin, että se oli 45 asteen kulmassa hänen käsivarteensa nähden, mutta kuitenkin niin, että se oli jollain tapaa yhdensuuntainen hänen reitensä kanssa. Hevosenaivojen hypotalaumus oli vielä niin hyväkuntoinen, että Eino teki siitä vatupassin kahvan. Vatupassilla Eino sitten asettikin hevosen pään humoristisesti nojalleen, osapuilleen vaakasuoraan asentoon.
Yöllä kummisedän luotto-ohjastaja, Antti Taivainen, vei Einon ostaman hevosenpään. Antti kantoi pään kotiin, keitti sitä runsaassa, vähäsuolaisessa vedessä seitsemän ja puoli tuntia ja pakasti sen. Taivaisen huilaillessa ruuanperäisillä pakastimen takaosan ovi avautui ja naapurin György-Özgyr vei pakastimesta repussaan hevosenpään, ämpärillisen hilloja sekä kaksitoista ruisleipää "...työkaverin polttareita varten...".
Työkaverit käyttivät hyvin hillitysti alkoholia mutta söivät sitäkin reilummin - kaikki ruisleivät ja hillot hävisivät ns. "heti kättelyssä", eli vajaassa minuutissa. Ennen lähtöä pollevainajan puhtaasksikaluttu kallo kiinnitettiin pikkuvalmetin etusäleikköön. Pikkuvalmetti ajettiin jorpakkoon ja hevosen pää meni siinä mukana, murohaudan syvyyksiin - ainakin niin siinä vaiheessa kuviteltiin. Helvetin Enkelit, nuo tarunhohtoiset Bandidos Overkillerit, jotka olivat kallovalmetin polttariporukalta väkivaltaisesti nakkikioskijonossa anastaneet ja sittemmin suohon survaisseet, olivat sulloneet hevosen kalloon viisikymmentä kiloa heroiinia sekä traktorin renkaisiin useiden kuutiometrien verran kannabista, "...parasta pilveä näillä lakeuksilla...", kuten asian seuran presidentti, Sulo Kuivajäte Tuoksu, hauskasti kiteytti.
Sulo Kuivajäte Tuoksu pieraisi vaimeasti. Hänen naisystävänsä, vartalonmyötäiseen mustaan nahkaan pukeutunut Aspar Daami, nyökkäsi hyväksyvästi, joskin hienokseltaan poissaolevasti hymyillen, mitä samaa voinee luonnehtia aavistuksenomaisesta reisien levittämisestä kuin myös eteenpäin nojautumisesta, mikä aavistuksenomaisuus ei suinkaan sulje pois sitä todennäköistä mahdollisuutta, että vielä eräänä päivänä Aspar Daami tunkee vyötäröllään vitsinomaisesti kuljettamansa jumalattoman pitkän ja saatanallisen terävän fileerausmiekan pitkittäissuuntaisesti miesystävänsä selkäytimeen, sillä tottapuhuen häntä, kaikkien motoristien himoitsemaa kireänahkaista MC-Kuningatarta pohjimmiltaan suunnattomasti raivostutti mr. Tuoksun mukahuolimattomat, mutta mitä ilmeisimmin kirurgisen tarkoin ajoitetut, ilkikurista nulikkamaisuutta ilmentävät suolikaasupäästöt.
Mister Tuoksun pierut unohtuivat pian, kun Aspar aloitti totisen itsensä hinkkaamisen erilaisilla, metalliheloin varustetuilla, mustilla ja nahkaisilla hinkkausroottoreilla, joiden lavoissa oli elastiset, kirkkaanpunaiset remmit kiinnitettyinä niin että ne tavan takaa alittivat toisensa - mikä Asparia hieman vihastutti, sillä roottorin epäasiallinen hytkyntä aiheutti hänessä outoa, joskin jollain tapaa plastillisesti perusteltua alapään (ja osin keskivartalonkin) kutinaa niissä em. alapään (ja osin keskivartalonkin) osissa, jotka olivat vailla tavanomaista virkattua vaaleanpunaista päiväpeitettä, eli toisin sanoen olivat paljaina, suojanaan vain hyvin ohut harmaankelmeä, mutta kuitenkin joitakin satunnaisia, erilaisissa psykiterapioissa liikkuvia karvapeitteisiä aliolioita (tai yliolioita) luokseenkutsuva karvapeite.
Tässä vaiheessa tarinaa toinen kirjoittajista tuntee hienokseltaan huonoa omaatuntoa ei vähiten ehkä siitä johtuen että "lauseet" ovat käsittämättömällä tavalla venähtäneet kappaleen mittaisikiksi, joskaan lukijan ei pidä tuudittautua siihen uskoon, etteikö tämän kirjoittaja jo vakavasti harkitse paluuta perinteisenä pidettävään lauserakenteeseen "subjekti-predikaatti-objekti" -tapaan, jota ajatusta silmälläpitäen on hän usean kuumeisen tunnin pohdiskelun jälkeen päätynyt ehdottamaan seuraavaksi lauseeksi kaksisanaista tiivistystä "Eino itki", mutta josta kuitenkin on päättänyt pidättäytyä vedoten siihen, että mainittu Einon tapaus pääsi jo ajat sitten jotenkin vilskahtamaan jonnekin taustalle ja pitäisi olla kelvollisesti tarinahenkilö-Einon tunnekuohua varten pohjustettuna se seikka, että Eino oli harkinnut jo vuosikausien ajan hevosen pään hankkimista alatoopi-tarkoituksessa etteikö vain aivan sota-aikoijen niukasta lapsuudesta saakka, jolloin tuo aiemmin mainittu iltapäivän tuoksinassa kehitelty Einoon liittyvä lause saisi riittävästi syvyytä, mutta jospa kuitenkin - pitkien kiertämisien ja kaartamisien jälkeen palattaisiin tiukkailmeiseen ilmaisuun:
Eino itki.
Hevosen pää haisi.
*
Yöllä kummisedän luotto-ohjastaja, Antti Taivainen, vei Einon ostaman hevosenpään. Antti kantoi pään kotiin, keitti sitä runsaassa, vähäsuolaisessa vedessä seitsemän ja puoli tuntia ja pakasti sen. Taivaisen huilaillessa ruuanperäisillä pakastimen takaosan ovi avautui ja naapurin György-Özgyr vei pakastimesta repussaan hevosenpään, ämpärillisen hilloja sekä kaksitoista ruisleipää "...työkaverin polttareita varten...".
Työkaverit käyttivät hyvin hillitysti alkoholia mutta söivät sitäkin reilummin - kaikki ruisleivät ja hillot hävisivät ns. "heti kättelyssä", eli vajaassa minuutissa. Ennen lähtöä pollevainajan puhtaasksikaluttu kallo kiinnitettiin pikkuvalmetin etusäleikköön. Pikkuvalmetti ajettiin jorpakkoon ja hevosen pää meni siinä mukana, murohaudan syvyyksiin - ainakin niin siinä vaiheessa kuviteltiin. Helvetin Enkelit, nuo tarunhohtoiset Bandidos Overkillerit, jotka olivat kallovalmetin polttariporukalta väkivaltaisesti nakkikioskijonossa anastaneet ja sittemmin suohon survaisseet, olivat sulloneet hevosen kalloon viisikymmentä kiloa heroiinia sekä traktorin renkaisiin useiden kuutiometrien verran kannabista, "...parasta pilveä näillä lakeuksilla...", kuten asian seuran presidentti, Sulo Kuivajäte Tuoksu, hauskasti kiteytti.
Sulo Kuivajäte Tuoksu pieraisi vaimeasti. Hänen naisystävänsä, vartalonmyötäiseen mustaan nahkaan pukeutunut Aspar Daami, nyökkäsi hyväksyvästi, joskin hienokseltaan poissaolevasti hymyillen, mitä samaa voinee luonnehtia aavistuksenomaisesta reisien levittämisestä kuin myös eteenpäin nojautumisesta, mikä aavistuksenomaisuus ei suinkaan sulje pois sitä todennäköistä mahdollisuutta, että vielä eräänä päivänä Aspar Daami tunkee vyötäröllään vitsinomaisesti kuljettamansa jumalattoman pitkän ja saatanallisen terävän fileerausmiekan pitkittäissuuntaisesti miesystävänsä selkäytimeen, sillä tottapuhuen häntä, kaikkien motoristien himoitsemaa kireänahkaista MC-Kuningatarta pohjimmiltaan suunnattomasti raivostutti mr. Tuoksun mukahuolimattomat, mutta mitä ilmeisimmin kirurgisen tarkoin ajoitetut, ilkikurista nulikkamaisuutta ilmentävät suolikaasupäästöt.
Mister Tuoksun pierut unohtuivat pian, kun Aspar aloitti totisen itsensä hinkkaamisen erilaisilla, metalliheloin varustetuilla, mustilla ja nahkaisilla hinkkausroottoreilla, joiden lavoissa oli elastiset, kirkkaanpunaiset remmit kiinnitettyinä niin että ne tavan takaa alittivat toisensa - mikä Asparia hieman vihastutti, sillä roottorin epäasiallinen hytkyntä aiheutti hänessä outoa, joskin jollain tapaa plastillisesti perusteltua alapään (ja osin keskivartalonkin) kutinaa niissä em. alapään (ja osin keskivartalonkin) osissa, jotka olivat vailla tavanomaista virkattua vaaleanpunaista päiväpeitettä, eli toisin sanoen olivat paljaina, suojanaan vain hyvin ohut harmaankelmeä, mutta kuitenkin joitakin satunnaisia, erilaisissa psykiterapioissa liikkuvia karvapeitteisiä aliolioita (tai yliolioita) luokseenkutsuva karvapeite.
Tässä vaiheessa tarinaa toinen kirjoittajista tuntee hienokseltaan huonoa omaatuntoa ei vähiten ehkä siitä johtuen että "lauseet" ovat käsittämättömällä tavalla venähtäneet kappaleen mittaisikiksi, joskaan lukijan ei pidä tuudittautua siihen uskoon, etteikö tämän kirjoittaja jo vakavasti harkitse paluuta perinteisenä pidettävään lauserakenteeseen "subjekti-predikaatti-objekti" -tapaan, jota ajatusta silmälläpitäen on hän usean kuumeisen tunnin pohdiskelun jälkeen päätynyt ehdottamaan seuraavaksi lauseeksi kaksisanaista tiivistystä "Eino itki", mutta josta kuitenkin on päättänyt pidättäytyä vedoten siihen, että mainittu Einon tapaus pääsi jo ajat sitten jotenkin vilskahtamaan jonnekin taustalle ja pitäisi olla kelvollisesti tarinahenkilö-Einon tunnekuohua varten pohjustettuna se seikka, että Eino oli harkinnut jo vuosikausien ajan hevosen pään hankkimista alatoopi-tarkoituksessa etteikö vain aivan sota-aikoijen niukasta lapsuudesta saakka, jolloin tuo aiemmin mainittu iltapäivän tuoksinassa kehitelty Einoon liittyvä lause saisi riittävästi syvyytä, mutta jospa kuitenkin - pitkien kiertämisien ja kaartamisien jälkeen palattaisiin tiukkailmeiseen ilmaisuun:
Eino itki.
Hevosen pää haisi.
*
