Syyssatu (1 lause)
Täti Humsbergillä oli nenässään valtava syylä. Vaikka tädin kuolemasta on jo ikuisuus, muistan aina kuinka sellaisen syylän kantajan sanottiin tehneen sopimuksen ruman rupikonnan kanssa. Kuinka sattuikaan, kylällä liikkui samaan aikaan ikävän näköinen kulkukauppias, jota kutsuttiin Sammakko-Einariksi.
Saku-Eikka oli uskomattoman ruma mies, korven persiestä revästy kommunisiti, josta naiset pitivät mutta jota lapset pelkäsivät. Ja niinhän siinä kävi että kulkumiehenä Einari siitälsi kylälle useita kymmeniä enemmän tai vähemmän rumia pikku ihmispalleroita. Tsekkoslovakian miehityksen aikoihin muuan neuvostoagitaatioista suivaantunut aisankannattaja kumautti sontataikolla Einarin hengiltä. Muistan elävästi kuinka syvästi ja seksuaalisviritteisesti tuo kiihkomielinen satuhahmo oli ihastunut täti Humsbergiin.
Aiemmin kovin kireä ja äkkipikainen täti muuttui Einarilta syylätartunnan saatuaan maailman mukavimmaksi tädiksi. Mukavuuden ja iloisuuden alla asusti kuitenkin pimeä luonne. Tällaisiin väitteisiin olivat syynä ne ilkeämieliset juorut, joiden mukaan seutukunnalla tapahtuneet pikkulasten katoamiset ja tädin järjestämät herkulliset vasikanpaistikekkerit olisivat jotenkin liittyneet toisiinsa. Mutta voi, nämä huhut eivät ollenkaan pitäneet paikkaansa!
Tosiasiassa väitteet täti Humsbergin pimeästä puolesta paljastuivat vasta muutamia vuosia sitten kansantieteellisen arkiston tutkijan löydettyä tädin koruompeleita kirpputorilta. Ja kuinka ollakaan, tämä tutkija sattui itse olemaan eräs Sammakko-Einarin kymmenistä äpärälapsista. Kirpputorilta löydetyt kankaat toimisivat erinomaisina jalkarätteinä pitkillä patikkaretkillä Vienan Karjalassa. Voimallinen vaellusjalkahiki estäisi syylätartunnan leviämisen koruompeleista ja toisi esiin tädin näkymättömällä musteella niihin kirjoittamat salaviestit.
Suurin osa Sammakko-Einarin sadoista jälkeläisistä haistattaa löyhkät koruompelusten salaviesteille, mutta moni pitää äijän kokoaman noitapussin sisältöä korvaamattomana. Sillä olihan niin, että Einarin pussi ei ollutkaan ihan pieni ja mitätön pussukka, vaan pullolleen ahdettu ja hirveän painava säkki.
Jaha, tuota maineikasta noitasäkkiä viedään nyt rautatieasemalla humalaisten kumiteräsaappaiden kiidättäminä kohti Joensuun junaa. Asemalta säkin matka jatkuu linja-auton tavaratilassa Ilomantsin suuntaan. Matkan etenemistä ei haittaa yhtään se, että säkin nestesisällöstä on kohta jo kolmannes nautittu. Hattuvaaran laelle tultaessa säkki onkin jo lähes tyhjä, mutta tärkein sen sisällöstä on yhä jäljellä...
Täällä karjalaisten laulujen kehdossa oli aika imaista tuhdimpi annos suippumadonsilokkia. Sen kanssa nautitut seitikit auttavat ymmärtämään suomalaisten rumanaamaisten ja parroittuneiden korpikommunistien sisäisiä tuntemuksia ja näkemyksiä. Portti Sammakko-Einarin reitille itään oli nyt auki. Tietoisuuden tuolla puolella olevassa tilassa Einari eteni kohti Suojärveä ja Kostamusta.
Täti Humsbergin lisäksi Einarin seuraan liittyi kymmeniä syylänenäisiä naisia. Joukon jatkona kulki lisäksi valtava, epämääräinen lauma sisäsiittoisesti maailmaan synnytettyjä ihmispentuja. Heidän vanavedessään laahusti loppumattoman tuntuinen lauma susiturkkiin sonnustautuneita keihäsmatkalaisia, kuka kysellen seuraavaa teneriffanlentoa, kuka siperianjunan aikataulua... tuo myrkkysienien, jätteiden ja kemiallisten liuottimien voimalla vaeltava likaisenharmaa ihmiskymi löysi vihdoin tiensä perille, sateenkaaren päähän.
Sammakko-Einarin arvokkaasti vaalenneet hiukset ja tuuhea parta keinahtelivat aavemaisesti hänen noustessaan jalkarättikääröä pidellen kalliopaadelle kansan edessä.
Hän aloitti: "Kuulkaa, te syntiset, te raskautetut, te Paavo Lipposen lipunkantajat!" Mutta syntiset ja raskautetut eivät puheita kuunnelleet vaan keräsivät muumihahmoilla koristeltuihin ämpäreihin ja saaveihin syyliä. Syylät tultaisiin suolamaan ja säilömään yhdessä sienien kanssa talvea varten. Hien kirjomista jalkaräteistä saa tyylikkäitä etikettejä säilöntäastioihin.
Seremonian lopuksi koko ihmisparvi kasautui toinen toistensa päälle suureksi vuoreksi jonka päälle profeettahahmoinen Einari valeli erilaisia nesteitä.
Kun virtsahapon jälkeen kasaa valeltiin mummon sekamehulla, kuului jostain alta tuskainen ähkäisy: "Hernekeittoa!" Sehän oli tietenkin täti Humsberg, joka heräili vähitellen syvästä koomasta, jonka valkoisesta kärpässienestä valmistettu makoisa eväspuuro oli aiheuttanut. Sienipuuron aikaansaama solubiologinen jysäri aiheutti räjähdysmäisen papuruokavajeen elimistössä, hernekeittoa vaadittiin jo melkoisen äänekkäästi.
Mikäs nyt avuksi kun Sammakko-Einarin ärtsoppatynnyrit olivat ihan tyhjiä? Tämäpä ei olisi satu eikä mikään, ellei juuri tässä kohden läheisen vuoren seinä repeytyisi auki ja ystävällismielinen Mitri-karhu tallustelsi esiin vetäen perässään stalininaikaista tuntemattoman sotilaan papukanuunaa, jossa kuplii ikuinen & ehtymätön hernerokka. Bensaletkun tapaisella jakelulaitteella ja suurella paineella tankattiinkin saman tien koko ihmismassa, ja johan alkoi vähän ajan kuluttua melkoinen kuhina...
Saapui siihen puolen metrin korkeudella leijuen kiihtyvää kävelyvauhtia etenevä tavarajuna, jonka kyytiin piti kiireesti hypätä mikäli aikoi päästä perille. Mutta tämän eräänlaisen junan kuljettajapa se vasta eräänlainen olikin! "Onnellista päivää", se murahti.*
Saku-Eikka oli uskomattoman ruma mies, korven persiestä revästy kommunisiti, josta naiset pitivät mutta jota lapset pelkäsivät. Ja niinhän siinä kävi että kulkumiehenä Einari siitälsi kylälle useita kymmeniä enemmän tai vähemmän rumia pikku ihmispalleroita. Tsekkoslovakian miehityksen aikoihin muuan neuvostoagitaatioista suivaantunut aisankannattaja kumautti sontataikolla Einarin hengiltä. Muistan elävästi kuinka syvästi ja seksuaalisviritteisesti tuo kiihkomielinen satuhahmo oli ihastunut täti Humsbergiin.
Aiemmin kovin kireä ja äkkipikainen täti muuttui Einarilta syylätartunnan saatuaan maailman mukavimmaksi tädiksi. Mukavuuden ja iloisuuden alla asusti kuitenkin pimeä luonne. Tällaisiin väitteisiin olivat syynä ne ilkeämieliset juorut, joiden mukaan seutukunnalla tapahtuneet pikkulasten katoamiset ja tädin järjestämät herkulliset vasikanpaistikekkerit olisivat jotenkin liittyneet toisiinsa. Mutta voi, nämä huhut eivät ollenkaan pitäneet paikkaansa!
Tosiasiassa väitteet täti Humsbergin pimeästä puolesta paljastuivat vasta muutamia vuosia sitten kansantieteellisen arkiston tutkijan löydettyä tädin koruompeleita kirpputorilta. Ja kuinka ollakaan, tämä tutkija sattui itse olemaan eräs Sammakko-Einarin kymmenistä äpärälapsista. Kirpputorilta löydetyt kankaat toimisivat erinomaisina jalkarätteinä pitkillä patikkaretkillä Vienan Karjalassa. Voimallinen vaellusjalkahiki estäisi syylätartunnan leviämisen koruompeleista ja toisi esiin tädin näkymättömällä musteella niihin kirjoittamat salaviestit.
Suurin osa Sammakko-Einarin sadoista jälkeläisistä haistattaa löyhkät koruompelusten salaviesteille, mutta moni pitää äijän kokoaman noitapussin sisältöä korvaamattomana. Sillä olihan niin, että Einarin pussi ei ollutkaan ihan pieni ja mitätön pussukka, vaan pullolleen ahdettu ja hirveän painava säkki.
Jaha, tuota maineikasta noitasäkkiä viedään nyt rautatieasemalla humalaisten kumiteräsaappaiden kiidättäminä kohti Joensuun junaa. Asemalta säkin matka jatkuu linja-auton tavaratilassa Ilomantsin suuntaan. Matkan etenemistä ei haittaa yhtään se, että säkin nestesisällöstä on kohta jo kolmannes nautittu. Hattuvaaran laelle tultaessa säkki onkin jo lähes tyhjä, mutta tärkein sen sisällöstä on yhä jäljellä...
Täällä karjalaisten laulujen kehdossa oli aika imaista tuhdimpi annos suippumadonsilokkia. Sen kanssa nautitut seitikit auttavat ymmärtämään suomalaisten rumanaamaisten ja parroittuneiden korpikommunistien sisäisiä tuntemuksia ja näkemyksiä. Portti Sammakko-Einarin reitille itään oli nyt auki. Tietoisuuden tuolla puolella olevassa tilassa Einari eteni kohti Suojärveä ja Kostamusta.
Täti Humsbergin lisäksi Einarin seuraan liittyi kymmeniä syylänenäisiä naisia. Joukon jatkona kulki lisäksi valtava, epämääräinen lauma sisäsiittoisesti maailmaan synnytettyjä ihmispentuja. Heidän vanavedessään laahusti loppumattoman tuntuinen lauma susiturkkiin sonnustautuneita keihäsmatkalaisia, kuka kysellen seuraavaa teneriffanlentoa, kuka siperianjunan aikataulua... tuo myrkkysienien, jätteiden ja kemiallisten liuottimien voimalla vaeltava likaisenharmaa ihmiskymi löysi vihdoin tiensä perille, sateenkaaren päähän.
Sammakko-Einarin arvokkaasti vaalenneet hiukset ja tuuhea parta keinahtelivat aavemaisesti hänen noustessaan jalkarättikääröä pidellen kalliopaadelle kansan edessä.
Hän aloitti: "Kuulkaa, te syntiset, te raskautetut, te Paavo Lipposen lipunkantajat!" Mutta syntiset ja raskautetut eivät puheita kuunnelleet vaan keräsivät muumihahmoilla koristeltuihin ämpäreihin ja saaveihin syyliä. Syylät tultaisiin suolamaan ja säilömään yhdessä sienien kanssa talvea varten. Hien kirjomista jalkaräteistä saa tyylikkäitä etikettejä säilöntäastioihin.
Seremonian lopuksi koko ihmisparvi kasautui toinen toistensa päälle suureksi vuoreksi jonka päälle profeettahahmoinen Einari valeli erilaisia nesteitä.
Kun virtsahapon jälkeen kasaa valeltiin mummon sekamehulla, kuului jostain alta tuskainen ähkäisy: "Hernekeittoa!" Sehän oli tietenkin täti Humsberg, joka heräili vähitellen syvästä koomasta, jonka valkoisesta kärpässienestä valmistettu makoisa eväspuuro oli aiheuttanut. Sienipuuron aikaansaama solubiologinen jysäri aiheutti räjähdysmäisen papuruokavajeen elimistössä, hernekeittoa vaadittiin jo melkoisen äänekkäästi.
Mikäs nyt avuksi kun Sammakko-Einarin ärtsoppatynnyrit olivat ihan tyhjiä? Tämäpä ei olisi satu eikä mikään, ellei juuri tässä kohden läheisen vuoren seinä repeytyisi auki ja ystävällismielinen Mitri-karhu tallustelsi esiin vetäen perässään stalininaikaista tuntemattoman sotilaan papukanuunaa, jossa kuplii ikuinen & ehtymätön hernerokka. Bensaletkun tapaisella jakelulaitteella ja suurella paineella tankattiinkin saman tien koko ihmismassa, ja johan alkoi vähän ajan kuluttua melkoinen kuhina...
Saapui siihen puolen metrin korkeudella leijuen kiihtyvää kävelyvauhtia etenevä tavarajuna, jonka kyytiin piti kiireesti hypätä mikäli aikoi päästä perille. Mutta tämän eräänlaisen junan kuljettajapa se vasta eräänlainen olikin! "Onnellista päivää", se murahti.*
