Kolme sanaa kerrallaan

Ehdinkö ennen kahdeksaa!? Kuka sammuttaa valot, jos lähden heti? Muistanko ottaa mukaan kaukosäätimen, jolla katkaisen koirani kaulapannan digitaalisen keskusyksikön, joka säätelee sellaisia vitaalisia elintoimintoja kuten lisääntymis- ja suvunjatkamisorgaaneja mistä koirani on jotakuinkin tietämätön.

Jos myöhästyn lähdössä, menettää koira päivärahat ja minulta viedään lisenssi, tunnusluvut ja Iisalmen matkahuollosta löytämäni omanarvontunto. Hyvissä ajoin olenkin pakannut reppuuni kalakukon ja tukkisakset. Sähköä huonosti johtavat jalkarätit ja villasyylingit kiedon pääni ympärille. Onnnistunut ilta varmistetaan ottamalla mukaan ladattu rivopuheinen naishenkilö lateksitäyteisillä.

Sieltä taksini saapuukin! Istun rehvakkaasti takapenkille ja kerron kuljettajalle: "Vosupivotska & reppu takakonttiin!". Sitten otetaan suunnaksi etelähämäläiset jänisviljelmät. Koiran tekemien muistiinpanojen mukaan vainuhavaintoja esiintyy tiheimmin anniskeluravintoloiden läheisyydessä aamuyöllä. On siis luvassa työntäyteinen, ankaraakin ankarampi odotus.

Jänispassin tullitarkastajan kengännauhat ovat taas roikkumassa nakkikioskilla. Lumisohjossa kieriskelyn jälkeen onnistun tilaamaan itselleni tuopillisen tahmean liimamaista massaa, teurasjätteillä höystettyä tietenkin. Näytän vosuani tarkastajalle, joka mittaa välittömästi sen imutehon ja puristussuhteen. ”Suosittelen männänrenkaiden vaihtoa”, hän toteaa. "Koeajon kiihtyvyystestauksessa ruiskupään hienosäätö."

Vosu leimataan hyväksytyksi, reppu takavarikoidaan. Vieläpä kalakukkonikin poltetaan rituaalimenoin. Siis tukkisaksit, kohtaloni. Niistä tulee uhrilahja menetetyn terveyden alttarille. Vosu myydään hankintahintaan tasapainoista elämää etsivälle sirkusalan ammattilaiselle. Jänisapajat on asetettu hälytystilaan enkä voi käsittää miksi aseistautuneet jänikset ovat rakentaneet pyramidinmuotoisen, mutta jokseenkin epävakaan organisaatiomallin yhteisönsä johtojärjestelmäksi.

Rehellisen bolshevikin oloinen ulkomuotoni estää minua tähtäämästä silmien väliin. Kello on kahdeksan. Köysi rasvataan. Tuuliluukut avataan. On tullut nahkurin orsille siperianturkista talvitarjouksessa: 2000 € / metri! Vuodenvaihteen jälkeen bonusalennuksella! Housuni leimahtavat ilmileikkeihin tarkastaessani sytkärillä joko nestekaasukäyttöisten turbokenkieni polttoainesäiliöitten nitroglyseriiniannostelija on valmiina tositoimiin. Syöksyn savuten puhujakorokkeelle paasaamaan työttömyyden eduista ja siunauksellisuudesta: "Työ orjille, vapaus syrjäytyneille ja työrajoitteisille. Lisää varallisuutta varakkaille!"

Nyt on kiireesti palattava takaisin nuuskukuonojen jahtiin! Otan tähtäimeeni rehutunkiolle loikkivan rusakon. Laukaus! Luoti lävistää öistä pimeyttä ennen napsahtamistaan koirani ohimoon.

"Miltä nyt tuntuu?" Tuo turha kysymys esitetään jänisten komentajakapteenille kymmeniätuhansia kertoja, kunnes viimein saadaan vastaus muinaisten maya-intiaanien hieroglyfeinä, joita tulkitessa kuluu vuosikymmeniä. Niinpä tyydytäänkin ensivaikutelmaan, jonka mukaan kapteenin Hepatiitti-B-viruksen infektoima jalkajousi kaipaa vuosihuoltoa.

Koirani ei vaikuta menehtyneen. Haluaa päästä siisteihin sisätöihin, tosin. Jänispaistin kuppiin ja lasillisen sakea tahtoo. Pää tukevasti paketoituna kuuntelee pelimannimusiikkia vain.