Talven harmaus (lyhyitä lauseita!)
Eteisessä Vilhoa alkoi huimata. Ulko-ovella migreeni kaatoi maahan. Vilho jäi sateeseen makaamaan. Naapurin teini: "Muualle kuolemaan siitä, paska!" Vilho kieritteli itsensä postilaatikolle. Siinä sateessa. Postilaatikolla. Naapurin rouvan paljaat sääret. Hameen alle esteettömät näkymät. Rouva syventyi Ikeaparkin 10 000-sivuiseen esitteeseen. Vilho syventyi tutkimaan sääriä. Naisen G-piste tipahti suoraan Vilhon vasempaan sieraimeen.
Kului muutamia viikkoja. Tuiskutti lunta. Vilho hautautui kinokseen. Siellä oli ihmeen hyvä olla. Vilho näki outoja unia. Aina uudelleen ja uudelleen hän myöhästyi viimeisestä bussista. Sen kuljettajalla oli pyramidinmuotoinen pää. Lakin kokardista valui käärmeitä. Jokaisella käärmeellä oli piippu suussaan. Jokaisesta piipusta tuprusi hiilidioksidina ilmakehään tuhansia ja taas tuhansia työnorjuudesta vapautettuja kommunikaattoreita.
Vilho heräsi äkisti. Oli aika kääntää kylkeä. Sen tehtyään Vilho nukahti uudelleen. Nyt unessa vähäpukeinen kaunotar riisui musiikin säestyksellä punaisia höyheniä yltään. Niiden jälkeen hänelle jäivät asuksi vain villasukat ja monot. Sitten ajettiinkin autolla hurjasti: mutkassa ulos tieltä - pari volttia ja lepikkoon. Monojalkainen kaunotar räjähti kappaleiksi. Kivikossa jalkaan takertui jotain valkoista: lautasia ja keittokulho - "Deutsche Bahnhof" ilman hakaristiä, harmi. Siihen uni päättyi.
Pää oli jäätynyt postilaatikon tolppaan. Kusihätä oli suunnaton. Täydessä kusilastissa oli myös naapurin rouvan rotweiler. Viisi litraa lämmintä koiranvirtsaa herätti Vilhon lopullisesti. Hän veti sieraimiinsa raikasta pakkasilmaa. Nenäontelossa oleva G-piste imeytyi keuhkojen hiussuonistoon. Laajakaistainen 3-G -yhteys aktivoitui välittömästi. Vilho nousi hitaasti pystyasentoon. "Hepskeikkaa, nyt pitää kiirettä, aamukahvi jäähtyy!"
Vilhon korvia alkoi jomottaa. Päässä takova musiikki oli aavistuksen epävireistä. Ensimmäinen askel kohti ulko-ovea. 3-G -kanavalla sanottiin, että seuraavan biisin laulaa joku "jippu", saatana! Toinen askel. Hylätyn gootin tuskat! Vilho jähmettyi paikalleen hämmästyksestä. Alkoi sadella lunta. Sitten ilmassa tuntui outo henkäys. Eduskunnan tötterö! Vilhoa alkoi uudestaan huimata. Se oli menoa - taas?
Migreeni kaatoi Vilhon takaisin hankeen. Vaimo avasi oven ja räksytti pahanpäiväisesti. Vilho onnistui konttaamaan sisälle eteiseen. Väsytti. Posti jäi hakematta. "Nyt maistuisi lasillinen piimää!" Eteisen lattiassa oli vaalea tahra. Vilho imaisi sen sieraimeensa. Vahva hallusinogeeni vaikutti heti. Ultrataajuuksilla värähtelevä G-piste houkutteli naapurista teinin, rotweilerin ja rouvan lattiannuuhkimiskekkereihin. Kaikki kolme olentoa sulautuivat yhteen epämääräiseksi möykyksi. Seuraavana aamuna Vilho ja vaimo paketoivat möykyn ongelmajätelaitokselle lähetettäväksi, päälle teksti "Super G". Sen jälkeen Vilhoa alkoi huimata.
Tällä kertaa kaatumista vauhditti teräsbetonisen heroistinen eurovisio. Vilhon vasen ohimo kopsahti koiran ruokakuppiin. Koomasta herätessään Vilho päätti vähentää kovien rasvojen käyttöä. Sitten Vilho vajosi uudestaan koomaan. Hän sananmukaisesti vajosi...vajosi syvälle. Vajoaminen oli jopa kirjaimellista: kellarin perustukset saavutettiin pian. Vastaan tuli talonmies Taavitsainen, joka kertoi käyneensä ihan pohjalla. Näiden kuulumisten jälkeen Vilhon matka alas jatkui. Koomasta huolimatta tai juuri siitä johtuen pohjalle tultaessa ajan ja paikan tunne ikäänkuin hämärtyivät lievästi. Sitten Vilhon vajoamisen pysäytti jokin kova pinta ja siihen hän heräsi.
Se oli talonmiehen teräslapio, joka kalttasi postilaatikon viereltä suojakelin sulattamia jääpolanteita. Naapurin paljassäärinen rouva lähestyi. Myös hurjistunut rotweiler oli tulossa kohti. Vilho väisti taitavasti koiran hyökkäyksen. Naapurin rouva ja rotweiler halivat rajusti. Rouva huudahti tukahtuneen kiihkeästi. "Ei tässä, Bruno!"*
Kului muutamia viikkoja. Tuiskutti lunta. Vilho hautautui kinokseen. Siellä oli ihmeen hyvä olla. Vilho näki outoja unia. Aina uudelleen ja uudelleen hän myöhästyi viimeisestä bussista. Sen kuljettajalla oli pyramidinmuotoinen pää. Lakin kokardista valui käärmeitä. Jokaisella käärmeellä oli piippu suussaan. Jokaisesta piipusta tuprusi hiilidioksidina ilmakehään tuhansia ja taas tuhansia työnorjuudesta vapautettuja kommunikaattoreita.
Vilho heräsi äkisti. Oli aika kääntää kylkeä. Sen tehtyään Vilho nukahti uudelleen. Nyt unessa vähäpukeinen kaunotar riisui musiikin säestyksellä punaisia höyheniä yltään. Niiden jälkeen hänelle jäivät asuksi vain villasukat ja monot. Sitten ajettiinkin autolla hurjasti: mutkassa ulos tieltä - pari volttia ja lepikkoon. Monojalkainen kaunotar räjähti kappaleiksi. Kivikossa jalkaan takertui jotain valkoista: lautasia ja keittokulho - "Deutsche Bahnhof" ilman hakaristiä, harmi. Siihen uni päättyi.
Pää oli jäätynyt postilaatikon tolppaan. Kusihätä oli suunnaton. Täydessä kusilastissa oli myös naapurin rouvan rotweiler. Viisi litraa lämmintä koiranvirtsaa herätti Vilhon lopullisesti. Hän veti sieraimiinsa raikasta pakkasilmaa. Nenäontelossa oleva G-piste imeytyi keuhkojen hiussuonistoon. Laajakaistainen 3-G -yhteys aktivoitui välittömästi. Vilho nousi hitaasti pystyasentoon. "Hepskeikkaa, nyt pitää kiirettä, aamukahvi jäähtyy!"
Vilhon korvia alkoi jomottaa. Päässä takova musiikki oli aavistuksen epävireistä. Ensimmäinen askel kohti ulko-ovea. 3-G -kanavalla sanottiin, että seuraavan biisin laulaa joku "jippu", saatana! Toinen askel. Hylätyn gootin tuskat! Vilho jähmettyi paikalleen hämmästyksestä. Alkoi sadella lunta. Sitten ilmassa tuntui outo henkäys. Eduskunnan tötterö! Vilhoa alkoi uudestaan huimata. Se oli menoa - taas?
Migreeni kaatoi Vilhon takaisin hankeen. Vaimo avasi oven ja räksytti pahanpäiväisesti. Vilho onnistui konttaamaan sisälle eteiseen. Väsytti. Posti jäi hakematta. "Nyt maistuisi lasillinen piimää!" Eteisen lattiassa oli vaalea tahra. Vilho imaisi sen sieraimeensa. Vahva hallusinogeeni vaikutti heti. Ultrataajuuksilla värähtelevä G-piste houkutteli naapurista teinin, rotweilerin ja rouvan lattiannuuhkimiskekkereihin. Kaikki kolme olentoa sulautuivat yhteen epämääräiseksi möykyksi. Seuraavana aamuna Vilho ja vaimo paketoivat möykyn ongelmajätelaitokselle lähetettäväksi, päälle teksti "Super G". Sen jälkeen Vilhoa alkoi huimata.
Tällä kertaa kaatumista vauhditti teräsbetonisen heroistinen eurovisio. Vilhon vasen ohimo kopsahti koiran ruokakuppiin. Koomasta herätessään Vilho päätti vähentää kovien rasvojen käyttöä. Sitten Vilho vajosi uudestaan koomaan. Hän sananmukaisesti vajosi...vajosi syvälle. Vajoaminen oli jopa kirjaimellista: kellarin perustukset saavutettiin pian. Vastaan tuli talonmies Taavitsainen, joka kertoi käyneensä ihan pohjalla. Näiden kuulumisten jälkeen Vilhon matka alas jatkui. Koomasta huolimatta tai juuri siitä johtuen pohjalle tultaessa ajan ja paikan tunne ikäänkuin hämärtyivät lievästi. Sitten Vilhon vajoamisen pysäytti jokin kova pinta ja siihen hän heräsi.
Se oli talonmiehen teräslapio, joka kalttasi postilaatikon viereltä suojakelin sulattamia jääpolanteita. Naapurin paljassäärinen rouva lähestyi. Myös hurjistunut rotweiler oli tulossa kohti. Vilho väisti taitavasti koiran hyökkäyksen. Naapurin rouva ja rotweiler halivat rajusti. Rouva huudahti tukahtuneen kiihkeästi. "Ei tässä, Bruno!"*
